Hyppää pääsisältöön

Nauti maisemasta, mutta älä siirrä kiviä – Suomen ja Norjan välistä raja-aukkoa huolletaan tiiviissä yhteistyössä

Suomen ja Norjan rajankäynnin osana huolehditaan rajalla avoimena pidettävän alueen, eli raja-aukon kunnosta. Raja-aukko kulkee noin 400 kilometrin verran yhteistä valtakunnan rajaa pitkin ja sen leveys on viisi metriä. Aukolta poistetaan rajankäynnin yhteydessä näkyvyyttä haittaavat puut ja muu kasvillisuus. Alle puolen metrin varvikot jäävät paikalleen.

Tältä näyttää huollettu raja-aukko. Suomen ja Norjan välisen sopimuksen mukaan poroaita kulkee valtakunnanrajaa pitkin.
Tältä näyttää huollettu raja-aukko. Suomen ja Norjan välisen sopimuksen mukaan poroaita kulkee valtakunnanrajaa pitkin.
Kuva:
Maanmittauslaitos

– Huolto- ja raivaustyöt liittyvät tiiviisti rajan yksiselitteisyyteen eli huolehdimme yhdessä Norjan rajankäynnistä vastaavan viranomaisen Kartverketin kanssa siitä, että raja on selkeästi merkitty ja erottuu muusta maastosta, kertoo rajankäyntivaltuuskunnan jäsen Jyrki Lämsä Maanmittauslaitokselta. 

Raja-aukon lisäksi valtakunnan rajan tunnistaa rajamerkeistä, kylteistä ja keltaisena erottuvista rajapyykeistä.

Raja-aukolle ei saa rakentaa

Rajankäynnin yhteydessä työtä tekevä valtuuskunta törmää toisinaan asioihin, jotka eivät raja-aukolle kuulu. Raja-aukolle on saatettu rakentaa jonkinlainen pysyvä rakennelma, tai omalle tontille kuuluvat esineet ovat jostain syystä siirretty raja-aukolle. Näissä tilanteissa rakennelmien ja esineiden omistajille ilmoitetaan, että asiaan on puututtava.

– Raja-aukolla saa toki vapaasti liikkua, käydä katsomassa rajakiviä ja juoda vaikkapa taukokahvit rajapyykillä. Rajapyykkeihin ja kyltteihin ei kuitenkaan saa kajota. Kivien irrottaminen ja siirtely on kiellettyä, Jyrki Lämsä muistuttaa. Rajapyykkien sydänkivet ovat Norjan lainsäädännön mukaan suojeltuja.

Raja-aukolla kulkemiseen muutoksia voivat aiheuttaa erilaiset poikkeustilanteet.

– Yleensähän Schengen-sopimuksen mukaan kansalaiset voivat ylittää Suomen ja Norjan maarajan mistä vaan, mutta koronarajoitusten aikaan sen sai ylittää vain merkityiltä paikoilta. Poikkeustilanteista viranomaiset tietysti tiedottavat erikseen, Lämsä sanoo.

Näin ei saa tehdä. Leirintävarusteiden kiinnittäminen rajakiviin ja kivien siirtely on kielletty.
Näin ei saa tehdä. Leirintävarusteiden kiinnittäminen rajakiviin ja kivien siirtely on kielletty. Kuva: Kartverket

 

Pidä paikat siistinä

Hyvä ohjenuora Norjan ja Suomen välisen valtakunnan rajan seudulla kulkemiseen on siis kunnioittaa ympäristöä: ei kajota rajapyykkeihin ja pidetään paikat siistinä.

Jos maastossa kulkija huomaa raja-aukolla sinne kuulumattomia rakennelmia tai esineitä, asiasta voi ilmoittaa Rajavartiolaitokselle verkkolomakkeella

– Suomen ja Norjan valtakunnanrajasta suurin osa kulkee vaikeakulkuisessa maastossa ja kaukana kaikesta, ja tämän vuoksi ihmisten tuottamaa roskaa tai alueelle kyhättyjä rakennelmia näkee käytännössä aika vähän. Poroaitoihin liittyvää rakennusjätettä näkee sen sijaan enemmän, Lämsä sanoo. Maiden välisen yhteisen sopimuksen mukaisesti poroaita kulkee valtakunnan rajan tuntumassa. 

Rajapyykkejä huolletaan kesäkauden aikana.
Rajapyykkejä huolletaan kesäkauden aikana. Kuva: Maanmittauslaitos

Työ jatkuu tulevana kesänä

25 vuoden välein tehtävä rajankäynti on osa hyvää rajanaapuruutta ja työ jatkuu jälleen tulevana kesänä. Rajankäyntivaltuuskunnat Suomesta ja Norjasta tekevät työn ulkoministeriöiden johdolla, ja tulokset dokumentoidaan ulkoministeriöiden yhteiseen käyttöön.

Maanmittauslaitos osallistuu rajankäyntiin operatiivisessa roolissa. Käytännössä henkilöstöä on mukana mittauksissa ja muissa maastotöissä, dokumentoinnissa ja viestinnässä. Rajavartiolaitoksen tehtäviin kuuluvat puolestaan huoltotyöt kuten raja-aukon kunnosta huolehtiminen ja rajapyykkien kunnostaminen.

– Tulossa on kolmas rajankäyntikesä, kun huollamme valtakunnanrajaan liittyviä rakennelmia, kuten rajapyykkejä ja teemme raivaustöitä, jotta raja-aukko pysyy siistinä. Huoltotyötä tehdään toki myös rajankäyntien välillä, sanoo kenraalimajuri Matti Sarasmaa Rajavartiolaitokselta.

Lisätietoa

Kartastopäällikkö Jyrki Lämsä, 040 524 2508, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Suomen valtakunnanrajat 

Mediatiedote
Maanmittauslaitos
Kartat

Uusimmat uutiset ja artikkelit