Hyppää pääsisältöön

Miettinen-Tevaniemen tilusjärjestely

Toimitusnumero
2020-648682
Toimituslaji
Tilusjärjestely
Kunta
Ikaalinen

Ajankohtaista (päivitetty 03.02.2026)

  • Maanomistajien kuuleminen 4. jakosuunnitelmaehdotuksen suhteen on päättynyt. Tällä hetkellä jakosuunnitelmaehdotusta korjataan saatujen palautteiden osalta. Korjattu, 5. ehdotus postitetaan maanomistajille arviolta maaliskuussa 2026.
  • Maanomistajia kuullaan vielä uudelleen korjattuun jakosuunnitelmaehdotukseen liittyen arviolta huhtikuun 2026 aikana. Mahdolliset muutokset huomautuksineen esitetään ja käsitellään seuraavassa toimituskokouksessa. Seuraava toimituskokous järjestetään arviolta keväällä 2026 ja kokouksessa on mm. tarkoituksena vahvistaa jakosuunnitelma eli tehdä päätös tilusten uudesta sijoittelusta. Asiasta tulee vielä lisätietoa lähempänä ja kokoukseen kutsutaan asianosaiset erillisellä kutsulla.
  • Niitä maanomistajia, joiden osalta vaihtuvissa maissa on peltojen salaojitus- tai peruskuivatustarpeita (ojien perkaus- tai putkitustarpeita), pyydetään olemaan yhteydessä toimitusinsinööriin. Tilusjärjestelyn yhteydessä näyttäisi olevan mahdollista käynnistää erillinen kuivatushanke vuoden 2027 aikana ja peltojen kuivatustarpeista on tarkoitus muodostaa yhteenveto kevään 2026 aikana.
  • Olethan rohkeasti yhteydessä toimitusinsinöörin, jos sinulla on jotain kysyttävää toimitukseen liittyen.

 

Toimitusalue:

Kartta Miettinen-Tevaniemen alueelta

Aiemmat vaiheet 

  • Paikalliset maanomistajat hakivat vuonna 2020 tilusjärjestelytoimitusta Ikaalisten kaupungin Miettisen ja Tevaniemen kylien alueille.
  • Tilusjärjestelytoimituksen alkukokous pidettiin kesäkuussa 2021. Kokouksessa:
    • esiteltiin tilusjärjestelyn kulkua
    • kerrottiin mm. uuden tilussijoituksen suunnittelusta ja kannattavuuden arvioinnista sekä toteuttamisvaiheen toimenpiteistä kuten tie- ja kuivatushankkeista
    • päätettiin toimitsijoiden valinnasta
  • Ensimmäinen jakosuunnitelmaehdotus valmistui ja lähetettiin maanomistajille syksyllä 2021.
  • Toinen jakosuunnitelmaehdotus valmistui maaliskuussa 2022.
  • Kolmas jakosuunnitelmaehdotus valmistui syksyllä 2022.
  • Toinen toimituskokous oli elokuussa 2022. Toimituskokouksessa ei tehty päätöksiä. Kokouksessa käsiteltiin arvioinnin yleisiä periaatteita.
  • Kolmas toimituskokous oli syyskuussa 2022. Kokouksessa päätettiin mm. toimituksen edellytyksestä ja laajuudesta.
  • Neljäs toimituskokous oli lokakuussa 2022. Neljännessä kokouksessa vahvistettiin 3. jakosuunnitelma.
  • Viides toimituskokous oli marraskuussa 2022. Kokouksessa korjattiin pinta-alavirhe.
  • Tilusjärjestely oli vuosina 2022-2024 maaoikeuden käsittelyssä 4. toimituskokouksen jälkeen tehtyjen valitusten vuoksi.
    • Valituksiin annettiin tuomio 1.10.2024 (Maaoikeus / Kanta-Hämeen käräjäoikeus, 24/732) ja se sai lainvoiman 2.12.2024.
    • Tuomion mukaisesti Miettinen-Tevaniemen tilusjärjestelyllä on lainvoimaiset edellytykset jatkoon maaoikeuden muuttamalla tilusjärjestelyalueella.
  • Tilusjärjestelyn toimitusinsinööriksi vaihtui tammikuussa 2025 Joel Pulkkinen (yhteystiedot sivun lopussa).
  • Asianosaisille järjestettiin huhtikuussa 2025 henkilökohtaisia haastatteluja Tevaniemen Maamiesseurantalolla.
    • Tarkoituksena oli, että kaikki asianosaiset saadaan tavoitettua jakosuunnitteluun liittyen. Keskusteluissa käytiin läpi tilusjärjestelyasioita sekä keskusteltiin maanomistajien toiveista ja tarpeista tilusjärjestelyyn liittyen.
  • Viimeisin (6.) toimituskokous pidettiin keskiviikkona 11.6.2025 Tevaniemen Maamiesseurantalolla. Kaikki toimituksen asianosaiset kutsuttiin kokoukseen ja kaikille kutsutuille on kesäkuun lopulla lähetetty kokouksen pöytäkirja postitse. Kokouksen esitysdiat löydät tästä linkistä tai sivuston alalaidasta. Kokouksessa ei tehty päätöksiä maanvaihdoista, vaan kokouksen tarkoituksena oli kerrata käytännön asioita ja selventää tilusjärjestelyn nykytilannetta tilannetta yli kaksi vuotta kestäneen maaoikeuskäsittelyn jälkeen. Kokouksessa muun muassa:
    • kerrattiin tilusjärjestelyn yleisperiaatteet
    • läpikäytiin maaoikeuden 1.10.2024 antama tuomio
    • kerrottiin maanomistajahaastatteluista
    • käytiin läpi toimitsijoiden rooli
    • annettiin tietoa ennakkokorvausmahdollisuudesta
    • annettiin tietoa valtion tukemasta tie- ja kuivatushankkeesta
    • keskusteltiin peltojen arvioinnin periaatteista
    • keskusteltiin vaihtuvien maiden haltuunottoajankohdasta
    • kerrottiin toimituksen jatkon aikataulusta, kuten
      • maastokatselmuksen ajankohdasta
      • jakosuunnitelmaehdotuksen lähetyksestä asianosaisille
  • Tilusjärjestelyalueella järjestettiin peltojen maastokatselmuksia tiistaina 17.6., tiistaina 26.8. ja torstaina 28.8.2025
    • Toimitusinsinööri kiersi katselmusten aikana tilusjärjestelyalueen peltoalueita itsenäisesti ja teki havaintoja peltojen jakosuunnittelun tueksi. Maanomistajilla oli halutessaan mahdollisuus olla paikan päällä. Maastokatselmuksiin kuului yleispiirteistä, laajempien peltoalueiden havainnointia sekä myös yksityiskohtaisempaa, peltolohkokohtaista tarkastelua ja muun muassa kuivatusolosuhteiden arvioimista. Samalla tehtiin myös joitain maastomittauksia, kuten tarvittavia rajamerkkien tarkistusmittauksia GPS-mittauslaitteistolla.
    • Aikataulu- ja reittisuunnitelma tiistaina 17.6.
      • 09:00-11:00 - Saukonperä ja Leutola
      • 11:00-16:00 - Tevaniemi, Miettinen ja Kallionkieli
      • 16:00-19:00 - Heinistö, Leppäsjärvi
    • Aikataulu- ja reittisuunnitelma tiistaina 26.8.
      • 10:00-12:00 - Tevaniemi
      • 12:00-15:00 - Kallionkieli
      • 15:00-19:00 - Miettinen ja Kallionkieli
    • Aikataulu- ja reittisuunnitelma torstaina 28.8.
      • 10:00-12:00 - Tevaniemi ja Heinistö
      • 12:00-15:00 - Harkkonen / Lamminmaa
      • 15:00-17:00 - Leutola
      • 17:00-19:00 - Kallionkieli
  • Tilusjärjestelyn 4. jakosuunnitelma sekä kustannus- ja hyötylaskenta valmistuivat marraskuussa 2025. Maanomistajakohtaiset jakoehdotuskartat ja pinta-alataulukot postitettiin saatekirjeineen asianosaisille marraskuun lopulla.
    • Jakoehdotusten tavoitteena oli vastata maanomistajien toiveisiin ja tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Jakosuunnitelmaehdotus oli muodostettu pitkälti maanomistajien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Koska tilusjärjestelyssä on tarkasteltava myös kokonaisuutta, ei kaikkia esitettyjä tarpeita ja toiveita kuitenkaan ollut mahdollista ottaa ehdotukseen.
    • Jakosuunnitelmassa oli mukana 89 maanomistajaa (K-tunnusta), mutta ehdotuksessa esitetyt muutokset eri maanomistajien välillä vaihtelivat paljon. Joidenkin maanomistajien kohdalla ehdotuksessa ei oltu esitetty ollenkaan muutoksia tai uusi ehdotus oli hyvin samanlainen kuin edellinen. Tällöin oli todettu, ettei edelliseen ehdotukseen  ollut tarvetta tai kokonaisuuden kannalta mahdollista tehdä enempää muutoksia. Joillekin maanomistajille taas ehdotettiin vain jotain rajanoikaisuja ja joillakin maanomistajilla oli vaihtoehdotuksia myös metsien osalta, kun taas joillekin maanomistajille ehdotetut muutokset olivat hyvinkin isoja.
  • Jakosuunnitelmaehdotusten palautteet tuli saatekirjeen mukaisesti toimittaa toimitusinsinöörille viimeistään maanantaina 12.1.2026 mennessä. Palautteen pystyi antamaan joko kirjallisesti sähköpostilla tai suullisesti puhelimitse tai kuulemisten yhteydessä.
    • Henkilökohtaisia kuulemisia järjestettiin joulukuussa Tevaniemen Maamiesseurantalolla (yläkerrassa) seuraavasti:
      • keskiviikkona 3.12. klo 9–20
      • maanantaina 8.12. klo 10–20
      • keskiviikkona 10.12. klo 9–20
    • Henkilökohtaisia kuulemisia järjestettiin maanomistajien kanssa myös erikseen sovittavina ajankohtina Tampereella Maanmittauslaitoksen toimipisteellä tai Teams-verkkoviestintäalustalla. 

 

Lisätietoa tilusjärjestelyistä

Tilusjärjestely on maanmittaustoimitus, jolla korjataan ajan kuluessa pirstoutunutta kiinteistörakennetta vastaamaan nykyajan tarpeita. Tilusjärjestelyn tekemisen edellytyksenä on, että sen hyödyt ovat suuremmat kuin kustannukset ja että sillä saadaan olennainen parannus tilusten sijoitukseen. Lisäksi järjestelyllä on oltava maanomistajien vahva kannatus.

Voit käydä katsomassa Maanmittauslaitoksen tilusjärjestelyistä kertovan esittelyvideon sekä lukea lisätietoja tilusjärjestelyistä täältä. Maanmittauslaitoksen ”Usein kysytyt kysymykset” – sivustolta löytyy tiivis tietopaketti tilusjärjestelyyn liittyvistä aiheista. Tilusjärjestelytoiminnasta on säädetty kiinteistönmuodostamislaissa.

 

Yhteystiedot:

Toimitusinsinööri Joel Pulkkinen
Puhelinnumero: +358 50 475 8172
Sähköposti: joel.pulkkinen(at)maanmittauslaitos.fi

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).