Hyppää pääsisältöön

Yleisen alueen lohkominen TN2016-534677

Toimitusnumero
2016-534677
Toimituslaji
Muut toimitukset
Kunta
Tammela

Toimituksessa käsitellään Tammelan kunnan hakemuksesta asemakaavan mukaisten katualueiden muodostamista yleisiksi alueiksi Tammelan kunnan omistukseen. Toimitus koskee seuraavia asemakaavakatuja: Kustaa Hemmintie ja Pistotie. Kustaa Hemmintien osalta käsitellään vain sitä katuosuutta joka on rakennettu ( kiinteistön Hemminkoto rajalla saakka).

 

Toimituksen perusteena on pääosin rakennuskaavateiden haltuunottotoimitus joka on suoritettu Tammelan kunnan toimesta 28.3.1978. Osaksi perusteena maankäyttö- ja rakennuslain 94§. Ensimmäisen asemakaavan mukainen katualue siirtyy kunnan omistukseen kiinteistönmuodostamislain mukaisella kiinteistötoimituksella.

 

Toimituksessa on kysymys teknisestä toimenpiteestä, jossa määritetään katualueiden rajat maastoon ja todetaan kiinteistöistä erotettavien katualueiden pinta-alat, jotka vähennetään kiinteistöjen pinta-aloista.

 

Katualueiden rajat on jo merkitty maastoon pääosin punaisilla muovipaaluilla sikäli kuin rajat ovat poikenneet vanhoista rajamerkeistä. Teiden reunasta mahdollisesti kadonneet kiinteistöjen väliset rajamerkit on korvattu myös muovipaaluilla (rajankäynti).

 

Tässä toimituksessa ei käsitellä korvausasioita. Korvauksia käsitellään tarpeen mukaan myöhemmin mahdollisesti pidettävässä erillisessä lunastustoimituksessa, jota voi hakea kunta tai maanomistaja.

Toimituksen kokous pidetään   8.3.2017 Tammelan kunnantalolla, kokoushuoneessa 254.

 

 

Kutsukirje on lähetetty kaikille kiinteistöjen omistajille joiden aluetta erotetaan katualueeksi tai jotka rajoittuvat muodostettaviin katualueisiin.

 

Kokouksessa käsitellään mm. seuraavia asioita:

- toimituksen aloitus, todetaan läsnäolijat

- kokouksen laillisuus, toimituksen vireilletulo ja edellytykset

- selostetaan tehdyt maastotyöt ja rajankäynnit toimituskartan avulla

- todetaan Kustaa Hemmintien kohdalla olevan lakanneen yhteisen tien liittyminen lain nojalla viereisiin kiinteistöihin

- käydään läpi kiinteistöittäin erotettavat katualueet ja pinta-alat

- todetaan katualueelta lain nojalla lakkaavat rasitetieoikeudet

- kiinteistötoimitusmaksu josta vastaa Tammelan kunta

- selostetaan rekisteröinnin jälkeiset toimenpiteet

- toimituksen lopettaminen ja selostus muutoksenhakumahdollisuudesta

 

Tarvittaessa kokouksen yhteydessä suoritetaan maastokatselmus.

 

Toimituksen alustava kartta ja alustavat pinta-alatiedot ovat ohessa liitetiedostoina.

 

Jos toimituksesta ei valiteta, toimitus tulee lainvoimaiseksi, kun valitusaika on päättynyt. Mikäli toimituksesta valitetaan, se tulee lainvoimaiseksi, kun valitukset on ratkaistu. Lainvoimaiseksi tulon jälkeen toimitus rekisteröidään kiinteistörekisteriin. Rekisteröinnin jälkeen asiakkaalle toimitetaan kopio toimituskokouksen pöytäkirjasta ja toimituskartasta. Asiakkaan halutessa toimitusasiakirjat toimitetaan hänelle 14 vuorokauden kuluessa pyynnöstä lukien.

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).