Hyppää pääsisältöön

Alueellinen tietoimitus - Mäntsälä

Toimitusnumero
2017-546427
Toimituslaji
Alueellinen tietoimitus
Kunta
Mäntsälä

ALUEELLINEN TIETOIMITUS, MÄNTSÄLÄ

Maanmittauslaitoksen tehtäviin kuuluu muun muassa kiinteistörekisterin perusparantaminen. Koska kiinteistörekisteriin merkittyjen tieoikeuksien kohdalla on puutteita, maanmittauslaitos perusparantaa kiinteistörekisteriä tieoikeuksien osalta. Tätä varten suoritetaan ns. alueellinen tietoimitus (yksityistielaki 38c §). Se tapahtuu valtion varoin.

Alueellisen tietoimituksen tavoitteena on järjestellä toimitusalueen kiinteistöjen vanhat kulkuoikeudet vastaamaan kiinteistöjen todellisia käytössä olevia kulkuyhteyksiä. Toimitus perustuu alueella ennestään olevaan tieverkkoon. Tieoikeudet ja niitä koskevat rekisterimerkinnät päivitetään ajan tasalle vastaamaan tällä hetkellä käytössä olevaa tieverkkoa. Kiinteistörekisteriin ja rekisterikartalle saadaan näin vahvistetuksi kiinteistöjen nykyisin käyttämät tarpeelliset viralliset tiet.

Toimituksessa ei käsitellä sellaista uuden tieoikeuden perustamista, joka kohdistuisi uuteen alueeseen (jossa ei ennestään ole tietä tai kulkua). Lisäksi toimituksessa ei tulla käsittelemään sellaisia tieoikeuksia, jotka ilmenevät riitaisiksi. Koska kysymyksessä on käytössä olevan tieverkoston inventointi ja tieoikeuksien perusparantaminen kiinteistörekisteriä varten, ei toimituksessa määrätä tienpidon yksiköintiä.

Toimituksen kohteena olevalla alueella sijaitsevat mahdolliset  tarpeettomat tieoikeudet tullaan lakkauttamaan.

Maanmittauslaitos suorittaa aluksi kiinteistöjen omistajien, tiekuntien sekä tarpeellisiksi katsottujen viranomaisten kuulemisen. Kiinteistöjen omistajille ja tiekunnille lähetetään kuulemiskirje, johon pyydämme heitä vastaamaan. Kirjeen liitteenä olevasta toimitusalueen rajauskartasta ilmenee, mikä on toimituksen kohdealue. Jos kiinteistöön kuuluu useampi palsta, toimitus koskee mahdollisesti vain osaa kiinteistöstä.

Toimituksen eteneminen
Kuulemisen jälkeen laadimme maanmittauslaitoksella alueen tieverkoston järjestelysuunnitelman. Tulemme tarvittaessa tekemään myös maastotarkastuksia, joissa käymme tarkistamassa ja tarvittaessa kartoittamassa olemassa olevien teiden paikkoja.


Toimitukseen kuuluvat asiat käsitellään toimituskokouksessa, jonka ajankohdasta tiedotamme erikseen.
 

Maanmittauslaitos / Porvoon palvelupiste, Linnankoskenkatu 28 A, 06100 Porvoo.

Toimitusvalmistelijana toimii:
Jukka Toikkanen, puh. 0400 762 374
jukka.toikkanen@maanmittauslaitos.fi
Mahdolliset yhteydenotot pyydämme osoittamaan ensisijaisesti hänelle.

Toimitusinsinööri:     Ilkka Paunula
Puhelinnumero:         0400 546 816
Sähköposti:                 ilkka.paunula@maanmittauslaitos.fi

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).