Hyppää pääsisältöön

Ratatoimitus Hollolan raja - Lahti

Toimitusnumero
2018-575060
Toimituslaji
Ratatoimitus
Kunta
Lahti

Liikennevirasto on hakenut maanmittaustoimituksia valtion rataverkon kiinteistöjen ulottuvuuksien määrittämiseksi 15.4.2014. 

Taustaa

Liikennevirasto on hakenut ratatoimitukset mm. Lahden kaupungin alueella oleville rautateille. Toimitusten ensisijaisena tarkoituksena on nykyisen rautatiealueen rajojen  selvittäminen. Tässä toimituksessa käsitellään Hollolan rajalta Lahteen menevän pääradan rataosuus. Rautatiealue on pääosin muodostettu vuonna 1874 päättyneessä lunastustoimituksessa.

Maastotyöt

Tarvittavat mittaukset ja maastotyöt rata-alueella on jo tehty. Rata-alue määritetään kaupungin asemakaava-alueilla rajapisteille vahvistettujen koordinaattitietojen perusteella. Tässä yhteydessä selvitetään myös ne alueet, joissa rata-alueen rakenteet ylittävät nykyisen rautatiealueen rajan.

Jatkotoimenpiteet

Toimituksessa pidetään kokous tiistaina 4.6.2019 klo 9.00 valtion virastotalolla, 2. krs kokoustilassa, Kirkkokatu 12 B, jossa käsitellään tarpeellisiksi havaitut toimenpiteet kuten rajankäynnit ja mahdolliset rata-alueen leventymiset. Ratatoimituksen toimituskokouksesta on tiedotettu maanomistajille lähetetyillä kutsukirjeillä. Päätökset rajankäynneistä ja muista toimenpiteistä tehdään toimituskokouksessa.

Yhteystiedot

Toimitukseen liittyviin kysymyksiin vastaa toimitusinsinööri Ari Mäkinen, p. 040 779 2445.

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).