Hyppää pääsisältöön

Salpalinjan käyttöoikeuksien lakkauttaminen, Kemijärvi

Toimitusnumero
2018-592175
Toimituslaji
Lunastustoimitus
Kunta
Kemijärvi

Senaatti-kiinteistöt on hakenut maanmittaustoimituksia Salpalinjaan kohdistuvien käyttöoikeuksien ja Salpalinjan rakenteille johtavien tarpeettomien kulkuoikeuksien lakkauttamista varten. 

Senaatti-kiinteistöjen hakemus perustuu valtiovarainministeriön 20.9.2018 antamaan päätökseen Salpalinjan rakenteisiin kohdistuvien valtion omistusoikeuksien lakkauttamisesta ja rakenteiden luovuttamisesta maanomistajien käyttöön ja omistukseen.

Taustaa

 Valtio osti ja lunasti Salpalinjan alueita maanomistajilta puolustuskäyttöön 1940 -luvulla ja Salpalinja rakennettiin vuosina 1941 - 1944. Maa-alueet palautettiin maanomistajille 1960 - ja 1970 -luvuilla, kun Salpalinja kävi tarpeettomaksi sotilaallisiin tarkoituksiin. Tuolloin kuitenkin jätettiin valtiolle käyttöoikeus joihinkin betonisiin linnoitteisiin ja kiviesteisiin sekä näille kulkemista varten jätettiin myös kulkuoikeuksia kiinteistöjen alueille. Näitä käyttöoikeuden rajoituksia kohdistuu ennen toimitusten aloittamista yli 400 kiinteistön alueelle 13 kunnassa.

Lisätietoa Salpalinjasta löytyy valtiovarainministeriön verkkosivustolta: www.vm.fi/salpalinja

Toimituskokous

Toimitukset on haettu tehtäväksi lunastuslain (1977/603)  72b §:n mukaisina lunastustoimituksina. Tässä toimituksessa käsitellään oikeuksien lakkauttaminen Kemijärven kaupungin osalta.

Toimituksessa pidetään 8.3.2019 klo 10.30 Hotelli Suomutunturin kokoustilassa (Kotakuja 1, Kemijärvi), kokous, jossa annetaan tarvittavat päätökset lunastettujen oikeuksien lakkauttamiseksi. Toimituskokouksista tiedotetaan aina kaikille maanomistajille lähetettävillä kutsukirjeillä.

Toimituskartta

Maanmittauslaitos on laatinut lakkautettavista käyttöoikeusyksiköistä alustavan toimituskartan mikä on alla liitteenä. Kartalta löytyvät lakkautettavat käyttöoikeusyksiköt tunnuksineen ao. kiinteistöjen alueilta.

Yhteystiedot

Toimitukseen liittyviin kysymyksiin vastaa toimitusinsinööri Ari Mäkinen, p. 040 779 2445.

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).