Hyppää pääsisältöön

Hämeenlinnanväylän (VT3) rajaaminen, Helsinki

Toimitusnumero
2016-521890
Toimituslaji
Maantietoimitus
Kunta
Helsinki

Toimituksen taustaa, hakemus

Uudenmaan ELY-keskus on hakenut Hämeenlinnanväylän (VT3) tiealueen rajaamista välillä Rantarata-Kehä I Helsingin kaupungissa. Rajattavaksi esitetyn tieosuuden pituus on noin 1,8 km. Karttaluonnos sivun oikeassa laidassa linkitettynä.

Hakemuksessa on mainittu Liikenneministeriön TVH:n esityksestä 7.1.1972 vahvistama tiesuunnitelma (Nro 2137/41/71) Valtatien no 3 parantaminen välillä Haagan rautatiesilta - Pirkkolantie, Helsingin kaupunki.

Edelleen hakemuksessa on todettu, että kyseisellä tieosuudella ei ole aiemmin pidetty tietoimitusta. Tiealue esitetään rajattavaksi nykyisen leveyden mukaisesti.

Toimituksen hakija katsoo Hämeenlinnanväylän tiealueen siirtyneen korvauksetta valtiolle suunnitelman vahvistamishetkellä voimassa olleen lainsäädännön perusteella.

Toimitusmenettely

Vuonna 2017 pidetään toimituskokous, jota ennen asianosaisten tietoon saatetaan maastomittauksilla tarkennettu toimituskartta. Tomituskartalla kuvataan nykyisen maantien alue. Maanomistajille varataan mahdollisuus esittää omat näkemykset alueen ulottuvuutta sekä alueen korvauskysymyksiä koskien.

Toimituskokouksessa annetaan ulottuvuutta ja muita kysymyksiä koskien päätökset.

Toimituksen aihepiiriä koskien on etukäteisselvittelyjen perusteella päädytty siihen, että lopullista maantiealuetta koskien kiinteistörekisteriin merkitään maantielain mukainen tieoikeus tienpitäjälle (valtio). Alueen ollessa kaikilta osin asemakaava-aluetta, kuuluu sen omistus Helsingin kaupungille, joka tekee tarvittavat kiinteistönmuodostukseen liittyvät toimenpiteet myöhemmin erillään tästä toimituksesta.

Toimituskokous

Toimituskokous pidetään Maanmittauslaitoksen kokoustiloissa perjantaina 20.10.2017 klo 9.15 alkaen (os. Kokoushuone Toimitus, Opastinsilta 12K, 00520 Helsinki).

Määräaika vaatimuksille

Toimitukseen liittyvät korvausvaatimukset tulee toimittaa postitse tai sähköpostitse toimitusinsinöörille 6.10.2017 mennessä. Mikäli mitään korvausvaatimuksia ei ole esitettävänä, pyydetään tästä ilmoitusta toimitusinsinöörille sähköpostitse. 

 

Yhteystiedot

Toimitukseen liittyvissä asioissa kysymyksiin vastaa toimitusinsinööri (DI) Tuomas Lehtonen, p. 040-592 7449 (tuomas.lehtonen(ät)maanmittauslaitos.fi) 

Postiosoite: Tuomas Lehtonen, Maanmittauslaitos, Linnakoskenkatu 28, 06100 Porvoo.

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).