Hyppää pääsisältöön

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie, II-vaiheen toimitus (rakentamisen jälkeen) Hollolan kunnan alueella

Toimitusnumero
2021-662212
Toimituslaji
Maantietoimitus
Kunta
Hollola

Hankkeesta

Kyse on Lahden eteläisestä kehätiestä Hollolan kunnan alueella. 

Maantieksi tarvittavat maa-alueet lunastettiin Maanmittauslaitoksen suorittamassa maantielain mukaisessa ensimmäisen vaiheen (I-vaihe) maantietoimituksessa.

Nyt on vireillä toisen vaiheen (II-vaihe) maantietoimitus Tn:o 2021-662212.

Toimituksen tarkoitus

Nyt tehtävässä toisen vaiheen maantietoimituksessa käsitellään ratkaisemattomat lunastusta koskevat asiat. Tällaisia ovat mm. lunastettavien alueiden määritteleminen lopullisesti ja siitä mahdollisesti johtuvat muutokset korvauksiin sekä tarvittavat rajankäynnit, tilusjärjestelyt ja tarvittavien rasiteoikeuksien perustaminen ja niiden korvaaminen. Lisäksi tässä toimituksessa käsitellään erityisesti maantiestä ja sen rakentamisesta kiinteistöille aiheutuneet haitan- ja vahingonkorvaukset (mm. meluun liittyvät kysymykset). Yksityistiejärjestelyistä on pidetty omat erilliset maantietoimituksensa.

Ajankohtaista toimitusmenettelystä

Toimitus on lopetettu 15.12.2022. Tuolloin on esitelty kiinteistökohtaiset korvauspäätökset asianosaisille. Toimituksen päättymisajankohta on 28.12.2022, jolloin pöytäkirjan, toimituspäätösasiakirjan ja toimitusta koskevien muiden asiakirjojen on oltava asianosaisten saatavilla.


Toimitukseen voi hakea valittamalla muutosta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää toimituksen päättymisajankohdasta. Toimitus saavuttaa lainvoiman valitusajan päätyttyä tai, kun mahdollinen muutoksenhaku on lopullisesti ratkaistu.

Yhteystiedot

Maanmittauslaitos / Hämeenlinnan palvelupiste (maantietoimituksen tekijä):

  • toimitusinsinööri ja lunastustoimikunnan puheenjohtaja maantietoimituksessa on maanmittausinsinööri (DI) Teppo Rantanen, p. 040 829 0257

Sähköposti etunimi.sukunimi [ät]maanmittauslaitos.fi

Uudenmaan ELY-keskus (lunastajan edustaja)

  • maantietoimituksessa lunastajaa edustaa maanhankintavastaava Merja Rajala

Sähköposti etunimi.sukunimi[ät]ely-keskus.fi