Maantietoimitus Sodankylä, Jeesiöjoen siltapaikka
Yleistä
Hankealue on n. 0,6 pituinen ja sijoittuu Sodankylän keskustaajaman eteläpuolelle, Jeesiöjoen sillan molemmin puolin. Hankkessa on tarkoitus mm. rakentaa uusi Jeesiöjoen ylittävä silta nykyisen sillan pohjoispuolelle, rantaraitti Jeesiöjoen sillan alitse sekä Koivukuja kevyen liikenteen alikulkukäytävän rakentaminen.
Toimituksen tarkoituksena on maantietä varten tarvittavien alueiden ja oikeuksien lunastaminen hyväksytyn tiesuunnitalman mukaisesti. Toimitus koskee lisäksi yksityisteitä ja laskuojia sekä työnaikaisia liikennealueita yms.
Maanmittauslaitoksen kartoittaja on merkinnyt haltuunotettavat, tiesuunnitelman mukaiset alueet maastoon viikolla 33/2021.
Toimituksen alkukokous pidettiin keskiviikkona 15.9.2021, Sodankylän kunnantalolla, valtuustosalissa. Alkukokouksen yhteydessä pidetyssä haltuunottokatselmuksessa annettiin tienpitäjälle oikeus ottaa haltuun tiesuunnitelman ja voimassa olevan asemakaavan mukaiset liikennealueet.
Toimitusta jatketaan rakentamisen valmistuttua, oletettavasti loppuvuodesta 2023.
Korvaukset
Lunastuksen kohteena oleville kiinteistöille korvaukset määrätään pääsääntöisesti viran puolesta myös ilman vaatimusta. Muille kiinteistöille korvauksia voidaan määrätä vain vaatimuksesta.
Korvausten käsittely tapahtuu rakentamisen jälkeen pidettävässä toimituskokouksessa.
Yhteystiedot
Lunastustoimikunta:
Toimitusinsinööri Jaakko Järvitalo, Maanmittauslaitos
jaakko.jarvitalo@maanmittauslaitos.fi
0401800783
Veteraanikatu 9, 90100 OULU
Tienpitäjän edustaja:
Markku Suoranta
markku.suoranta@ely-keskus.fi
+358 29 5038286
ja
Piia Salmela
piia.salmela@ely-keskus.fi
+358503140064