Hyppää pääsisältöön

Näin drooneja hyödynnetään Suomessa - huippututkimus toi droonit yhteiskunnan laajaan käyttöön

Suomessa tehtävä droonitutkimus on alan kansainvälistä kärkeä ja sen tuloksena yhteiskunnassa drooneja hyödynnetään tiedonkeruuseen metsissä, maataloudessa, kaupungeissa ja jopa poliisien toiminnassa. Drooneilla tehtävä kaukokartoitus on Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tärkeä osaamisalue.

""
Kuva:
Julia Hautojärvi

Alkuvuodesta Suomessa julkaistiin droonistrategia, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta maailman paras maa droonien ja niihin perustuvan liiketoiminnan kehittämiseen. Suomeen on keskittynyt alan akateemista osaamista ja siihen pohjautuvia innovaatioita. Suomi edustaa kansainvälistä kärkeä drooneilla tehtävän kaukokartoituksen tutkimuksessa. Drooneilla tehtävä kaukokartoitus on Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tärkeä osaamisalue.

“Droonien avulla voi kerätä tarkkaa tietoa ympäristöstä. Menetelmien jatkuvaan kehittämiseen tarvitaan akateemista tutkimusta, jonka tuloksia yritykset voivat hyödyntää ja soveltaa, kertoo tutkimusprofessori Eija Honkavaara Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.  

Miten suomalainen droonitutkimus vaikuttaa yhteiskunnassa? 4 esimerkkiä

1. Sähkölinjojen kartoittaminen

Ilmasta käsin tehtävät sähkölinjojen kartoitukset helpottuivat kaukokartoitusta tekevän droonin avulla. Tutkimusyhteistyön tuloksena on syntynyt muun muassa sähkölinjojen kartoituksiin erikoistunutta uutta liiketoimintaa ja kansainvälisesti toimiva alan palveluja tarjoava yritys.

2. Metsätuhojen ehkäisy ja kansanvarallisuuden turvaaminen

Paikkatietokeskuksen viimeisimpiä tutkimuskohteita ovat kuusten kaarnakuoriaistuhot, jotka uhkaavat laajoja metsäalueita. Meneillään olevan tutkimuksen tavoitteena on kehittää menetelmiä, joilla kirjanpainajan valtaamat yksittäiset puut pystytään löytämään varhaisessa vaiheessa. Tämä mahdollistaisi täsmälliset toimenpiteet tuhojen hallitsemiseksi.

3. Huipputeknologiaa maatalouden avuksi  

Maatalous on drooneilla tehtävän kaukokartoituksen tärkeä sovellusalue, jossa kehitetään jatkuvasti uusia käyttökohteita. Tuoreena esimerkkinä on puhdaskauraviljelmät: tutkijat ovat tähän mennessä todistaneet, että tarkoilla droonien avulla saaduilla kuvilla ja tekoälyllä pystytään löytämään pellolle kuulumattomat vierasviljat ja niiden koordinaatit puhdaskaurapellosta. Tällaista tietoa tarvitaan muun muassa gluteenitonta kauraa viljeltäessä.  

Nyt kehitetään menetelmää, jossa maanviljelijä voi mobiililaitteen avulla tunnistaa ja paikantaa vierasviljat. Tutkijat myös selvittävät voisiko drooniin asennettava leikkuri poistaa vierasviljat ihmisen puolesta.

4. Onnettomuuspaikan kuvaaminen ja poliisitoimi

Drooneja hyödynnetään nykyisin Poliisin toiminnassa monissa tehtävissä, kuten onnettomuuspaikkojen dokumentoinnissa ja poliisipartioiden tukena. Paikkatietokeskus esitteli poliisille droonifotogrammetrian mahdollisuuksia, mikä oli tärkeässä roolissa menetelmien kehittämisessä.

Lisätiedot

Tutkimusprofessori Eija Honkavaara, +358 29 531 4716, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Droonialan tutkimus ja innovaatiot ovat esillä Espoossa 10.-12.9.2025, kun kansainvälinen UAV-g (Uncrewed Aerial Vehicles in Geomatics) -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa.

 

Tutkimus
Paikkatietokeskus
Mediatiedote

Uusimmat uutiset ja artikkelit