Hyppää pääsisältöön

Maanmittauslaitos koordinoi maa- ja metsätalousministeriön yhteistä IT-asiantuntijapalveluiden puitejärjestelyn perustamista

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla käynnistetään keväällä 2026 kilpailutus IT-asiantuntijapalveluiden hankkimiseksi. Puitejärjestely kattaa muun muassa tietojärjestelmien ja sovellusten sekä alustojen kehittämiseen ja ylläpitoon, pilvipalveluihin, arkkitehtuuriin sekä laadunvarmistukseen liittyviä IT-asiantuntijatehtäviä.

""
Kuva:
Anriikka Kauppi / Maanmittauslaitos

Mukana yhteishankinnassa ovat Maanmittauslaitoksen lisäksi maa- ja metsätalousministeriö ja sen alaisista virastoista Ruokavirasto sekä Luonnonvarakeskus. 

Yhteishankintaan osallistumisen tavoitteena on saada osallistuville hankintayksiköille asiantuntemusta tukemaan laitoksen toimialasidonnaisten IT-palveluiden kehittämistä ja jatkuvuuden turvaamista sekä niihin kiinteästi liittyviä muita asiantuntijapalveluita. 

  Maanmittauslaitos on yksi Suomen perusrekisteriviranomaisista ja kansainvälisesti arvostettu tutkimuslaitos. Vastuullamme on laaja ja yhteiskunnallisesti vaikuttava IT-ratkaisujen kokonaisuus, jonka elinkaaren hallinnasta ja hallitusta uudistamisesta huolehdimme sopivien yhteistyökumppaneiden avulla, kertoo Maanmittauslaitoksen tietohallintojohtaja Virva Autio

  Turvaamme yhteiskunnan toimivuutta ylläpitämällä ajantasaista tietoa erityisesti suomalaisten kiinteistö- ja huoneisto-omistuksista sekä paikkatiedoista ja samalla luomme perustaa useille muille toimijoille, joiden sovellukset hyödyntävät tietojamme. Hallinnonalan yhteiseen puitejärjestelyyn osallistuminen auttaa meitä valitsemaan sopivat yhteistyökumppanit, joiden kanssa tuottaa luotettavia ja turvallisia digitaalisia palveluita, jatkaa Autio.

Puitesopimuskausi tulee olemaan 4 vuotta, ja hankinnan kokonaisarvio sopimuskaudelle on Maanmittauslaitoksen osalta arviolta enintään 72 600 000 euroa.

Lisätiedot

Hankintaan liittyvät kysymykset: johtava asiantuntija Kimmo Perttilä, 029 531 4469, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Maanmittauslaitos: tietohallintojohtaja Virva Autio, 029 531 4530, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Maanmittauslaitos
Palvelut

Uusimmat uutiset ja artikkelit