Hyppää pääsisältöön

Maanmittauslaitoksen koordinoima 257 miljoonan euron IT-puitejärjestely on saatu päätökseen

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla käynnistettiin keväällä kilpailutus IT-asiantuntijapalveluiden hankkimiseksi. Kilpailutusta koordinoi Maanmittauslaitos, ja kilpailutuksen hankintapäätös julkaistiin 25.6.2026. Hankinnan kokonaislaajuudeksi on ennakoitu enintään 257 250 000 euroa. Puitejärjestely ei sisällä ostovelvoitetta.

IT-puitejärjestelyssä on tehty hankintapäätös

Nyt valmistunut yhteishankinta kattaa muun muassa tietojärjestelmien, sovellusten ja alustojen kehittämiseen ja ylläpitoon liittyviä IT-asiantuntijatehtäviä sekä pilvipalveluihin, arkkitehtuuriin ja laadunvarmistukseen liittyviä asiantuntijatehtäviä.

Mukana yhteishankinnassa ovat Maanmittauslaitoksen lisäksi maa- ja metsätalousministeriö ja sen alaisista virastoista Ruokavirasto sekä Luonnonvarakeskus. 

Yhteishankinnalla tukea IT-kehittämiseen ja jatkuvuuden turvaamiseen

Yhteishankinnan tavoitteena oli saada ministeriölle ja virastoille asiantuntemusta tukemaan IT-palveluiden kehittämistä ja jatkuvuuden turvaamista. 

–  Maanmittauslaitos on yksi Suomen perusrekisteriviranomaisista ja kansainvälisesti arvostettu tutkimuslaitos. Vastuullamme on laaja ja yhteiskunnallisesti vaikuttava IT-ratkaisujen kokonaisuus, joten sopivien yhteistyökumppaneiden löytäminen oli ensiarvoisen tärkeää, kertoo Maanmittauslaitoksen tietohallintojohtaja Virva Autio. 

Tarjouspyyntövaiheeseen valittiin 27 toimittajaa. Kaikki tarjouspyyntövaiheeseen valitut toimittajat jättivät tarjouksen.

–  Turvaamme yhteiskunnan toimivuutta ylläpitämällä ajantasaista tietoa erityisesti suomalaisten kiinteistö- ja huoneisto-omistuksista sekä paikkatiedoista. Samalla luomme myös perustaa ja uusia mahdollisuuksia useille muille toimijoille, joiden sovellukset hyödyntävät tietojamme, kertoo Autio. 

–  Hallinnonalan yhteiseen puitejärjestelyyn osallistuminen auttoi meitä valitsemaan sopivat yhteistyökumppanit, joiden kanssa tuottaa luotettavia ja turvallisia digitaalisia palveluita, jatkaa Autio. 

Puitesopimuskausi kestää 4 vuotta. Hankinnan kokonaislaajuudeksi on arvioitu 257 250 000 euroa.

Hankinta jakautui kuuteen eri osa-alueeseen
•    sovelluskehitys ja ylläpito kokonaislaajuus 141 000 000 €
•    pilvipalvelut 5 350 000 €
•    laadunhallinta 24 250 000 €
•    IT-Asiantuntijapalvelut 40 850 000 €
•    IT-Johtamisen asiantuntijapalvelut 2 650 000 €
•    IT-Palveluhankinta 43 150 000 €.

Hankinnan kokonaisarvio sopimuskaudelle on Maanmittauslaitoksen osalta noin 72 600 000 euroa.

Lisätiedot

Hankintaan liittyvät kysymykset: johtava asiantuntija Kimmo Perttilä, 029 531 4469, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Maanmittauslaitos: tietohallintojohtaja Virva Autio, 029 531 4530, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

 

Mediatiedote
Digitalisaatio
Maanmittauslaitos

Uusimmat uutiset ja artikkelit