Hyppää pääsisältöön

Harjoittelun kautta töihin Maanmittauslaitokseen

Palkkaamme vuosittain yli 100 harjoittelijaa, joista moni työllistyy meille harjoittelun jälkeen tai myöhemmin urallaan. Rekisteri-insinöörinä työskentelevä Johanna ja toimitusinsinöörinä työskentelevä Heli kertovat, mitä tekevät työkseen ja millaista reittiä pitkin he päätyivät Maanmittauslaitokseen.

Heli Seppänen ja Johanna Andersson
Heli ja Johanna ovat kumpikin työskennelleet Maanmittauslaitoksen harjoittelijoina.
Kuva:
Maanmittauslaitos

Toimitusinsinööri Heli Seppänen

Heli Seppänen

Heli työskentelee toimitusinsinöörinä. Hän valmistui ensin kartoittajaksi ja myöhemmin maanmittausinsinööriksi.

– Halusin tehdä monipuolista työtä, jossa saa olla välillä ulkonakin. Asiakkaiden kanssa työskentely kiinnosti, sopivissa määrin. Mielenkiintoa löytyi karttoja ja maastossa liikkumista kohtaan, joten maanmittausala tuntui hyvältä vaihtoehdolta, muistelee Heli. 

Hyvää kokemusta harjoitteluista

Hän sai ensikosketuksensa Maanmittauslaitokseen suorittaessaan kartoittajan tutkintoon kuuluvaa työssäoppimista Kuusamossa. Seuraavakin kesä kului töissä tutussa paikassa, ja pesti korotettiin kartoittajan virkaan hänen valmistuessaan.

Kartoittajan työ jäi taakse insinööriopintojen alkaessa, mutta pian Heli löysi itsensä taas Maanmittauslaitoksesta, tällä kertaa Rovaniemeltä maanmittausharjoittelijana. 

– Oma harjoitteluni sisälsi pelkkää maastotyötä. Harjoittelijan työnkuva on näistä ajoista muuttunut ja nykyään siihen sisältyy myös sisätyötä. Harjoittelija saa hyvän kokonaiskuvan maanmittausinsinöörin työhön, hän kertoo.

Eteneminen vaativampiin tehtäviin

Valmistutumisensa jälkeen Heli on työskennellyt toimitusinsinöörinä Kajaanissa tehden muun muassa lohkomisia, rajankäyntejä ja kirjaamisasioita. Vuoden alussa hän siirtyi uusiin tehtäviin lunastus- ja arviointitoimitusten pariin.

– On älyttömän hyvä juttu, että Maanmittauslaitos mahdollistaa kehittymisen ja uralla etenemisen vaativampiin tehtäviin, Heli iloitsee. 

Maanmittauslaitoksen valttikorttina hän pitää joustavaa työaikaa. Sen avulla on helppo sovittaa työ ja vapaa-aika. Kalenterinkäytön on oltava hallussa, sillä oma viikoittainen ajankäyttö suunnitellaan itse.

– Asiat on tehtävä järjestyksessä, jotta yksikään asiakas ei joudu odottamaan liian kauan. Asiakkaat ovat ykkösjuttu, sillä työtä tehdään heille, toteaa Heli.

 

Rekisteri-insinööri Johanna Andersson

Johanna Andersson

Johanna lähti opiskelemaan maanmittaustekniikkaa, sillä hän halusi työn, jossa on vaihteleva työympäristö sekä säännölliset tulot. Hän suoritti kaksi opintoihinsa kuuluvaa harjoittelujaksoa Maanmittauslaitoksessa, Porvoon toimipisteessä.

– Maanmittausharjoittelijana pääsin tekemään töitä laidasta laitaan, muun muassa maastotöitä, arkistotutkimuksia sekä toimituspöytäkirjojen valmistelua ja viimeistelyä, muistelee Johanna. 

Viimeisen harjoittelun jälkeen elämä tuli väliin, ja Johanna otti taukoa töistä ja opinnoista. 

– Aika vieri nopeasti tämän jälkeen. Tuli perheenlisäystä ja opiskelin arjen ohella pikkuhiljaa. Tuntuma työelämään oli hieman hukkunut tässä välissä, joten päätin jälleen hakea harjoittelupaikkaa omalta alaltani, kertoo Johanna.

Asiakaspalvelun kautta rekisteri-insinööriksi

Tällä kertaa Johanna sai paikan Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelusta. Asiakaspalvelussa asiakkaita palvellaan puhelimitse, sähköpostitse, asiointipalvelussa, palvelupisteissä, verkkolomakkeilla ja chatissa.

– Asiakaspalvelutyö antoi hyvän kokonaiskuvan koko viraston toiminnasta. Oli jännää oppia eri palveluista, joita Maanmittauslaitos tarjoaa, kertoo Johanna. 

Johanna suoritti opintonsa loppuun asiakaspalvelutyön ohella, valmistui insinööriksi ja sai viran rekisteri-insinöörinä.

– Rekisteri-insinöörinä teen erilaisia kiinteistöihin liittyviä viranomaispäätöksiä. Työ on sisätyötä ja sitä voi tehdä omalta kotisohvalta käsin, kuvailee Johanna. 

 

Hae Maanmittauslaitoksen kesätöitä 10.2. mennessä

Etsimme maanmittausalan opiskelijoita kesätöihin kymmenille paikkakunnille ympäri Suomen, Maarianhaminasta Ivaloon. Maanmittauslaitoksen kesätyöhaku on käynnissä 10.2. saakka.

Kaikki avoimet työpaikkamme löytyvät Valtiolle.fi-palvelusta ja osoitteesta maanmittauslaitos.fi/tyopaikat.

Maanmittauslaitos

Uusimmat uutiset ja artikkelit