Rajankäynti työnä on idealtaan samanlaista kuin 1700-luvulla. Yhteistä rajaa on 736 kilometriä, ja se käydään läpi mitaten ja dokumentoiden aluetta. Lisäksi rajamerkinnät tarkistetaan, rajapyykit korjataan ja raja-alueelle tunkevaa kasvillisuutta siistitään. Tekniikka auttaa työssä.
– Esimerkiksi ilmakuvia on käytetty rajankäynneissä 1950-luvulta alkaen. Kaikuluotausta ja GPS-mittausta alettiin hyödyntämään Norjan kanssa edellisessä rajankäynnissä 2000-luvun taitteessa, Näistä saattoi 1750-luvun maanmittaaja vain haaveilla, kertoo kartastopäällikkö Jyrki Lämsä Maanmittauslaitoksesta.
Rajankäynteihin vaikuttavat poliittiset päätökset ja sopimukset
Ensimmäisen rajankäynnin jälkeen Suomen suuriruhtinaskunta luovutettiin Venäjälle vuonna 1809 ja rajan tilannetta jouduttiin arvioimaan uudelleen. 1826 solmittiin varsinainen sopimus Norjan ja Venäjän välisen rajan vahvistamisesta. Meni kaikkiaan 20 vuotta, että koko raja saatiin kartoitettua ja raivattua idästä länteen.
– Työ on nopeutunut noista vuosista huomattavasti. Nykyisin suurin osa rajankäynteihin liittyvästä työstä tehdään toimistossa. Maastotöitä tehdään yleensä kahden kesän ajan, muutama viikko kerrallaan. Tuolloin huolletaan valtakunnanrajaan liittyviä rakennelmia ja päivitetään dokumentaatiota mittaamalla ja valokuvaamalla, Jyrki Lämsä sanoo.
Vuonna 1847 tehtiin julistus, jonka mukaan Norjan ja Venäjän, jonka osa Suomen suurruhtinaskunta oli, välinen valtakunnan raja tarkistetaan 25 vuoden välein. Sama lupaus pätee edelleen naapurimaiden kanssa eli rajat tarkistetaan ja raja-alue huolletaan säännöllisesti.
– Nykyisessä maailmantilanteessa on erityisen olennainen asia, että valtakunnanrajat on merkitty ja dokumentoitu yksikäsitteisesti. Vaikka poliittiset tilanteet muuttuvat, valtakunnanraja on ja pysyy kansainvälisen sopimuksen mukaisesti. Suomen ja Venäjän viimeisin rajakäyntiasiakirja on vahvistettu 2018 ja Ruotsin kanssa vuonna 2010, Lämsä toteaa.
Rakkaita rajakiviä suojellaan ja hoidetaan
Suomen itsenäistymisen myötä, muutaman vuoden lykkäyksen jälkeen Norjan ja itsenäisen Suomen välinen rajakomission kokous pidettiin huhtikuussa 1924 ja rajankäyntityöt päästiin käynnistämään. Monet vanhoista rajakivistä rakennettiin uudelleen ja joihinkin asennettiin uudet sydänkivet, jolloin kaikki rajakivet saivat aiempaa yhtenäisemmän ilmeen. Jos Suomen puoleisessa sydänkivessä oli venäläinen kaiverrus, se poistettiin ja korvattiin sanalla SUOMI. Norjan puolella kiviin kaiverrettiin hallitsevan kuninkaan monogrammi ja kruunu.
– Rajapyykit ja varsinkin niiden sydänkivet ovat historiallisia suojeltuja kohteita, eikä niitä vaihdeta elleivät ne ole rikkoutuneet. Rajamerkit ja niiden kunto tarkistetaan rajankäynneissä. Rajapyykit ja niiden sydänkivien kaiverrukset puhdistetaan ja maalataan, jotta ne säilyvät hyvässä kunnossa seuraavat 25 vuotta, Jyrki Lämsä kertoo.
Kurkistus tulevaisuuteen
Itsenäistymistä seuraavat rajankäynnit pidettiin sopimuksen mukaan 1950- ja 1970-luvulla. Viimeisin rajankäynti on pidetty Norjan kanssa 2000-luvun alussa ja parhaillaan käynnissä olevan rajankäynnin tulokset vahvistetaan 2025. Jyrki Lämsä ennustaa, että digitalisaatio tulee muuttamaan työtä myös jatkossa.
– Seuraavassa Norjan kanssa tehtävässä rajankäynnissä 2050-luvulla rajan dokumentaatio voidaan todennäköisesti tehdä mallintamalla valtakunnanraja digitaalisesti. Veikkaan myös, että syväväylän paikka, johon valtakunnanraja Tenojoen vesistössä määritetään, voidaan kartoittaa ilman kaikuluotausta esimerkiksi laserkeilaamalla.
Artikkelin pohjana toimii Norjan rajankäyntivaltuuskunnan tuottama historiallinen dokumentaatio sekä arkistomateriaalit.
Lisätietoja
Kartastopäällikkö Jyrki Lämsä, +358 40 524 2508, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi