Hyppää pääsisältöön

Huoneistotietojärjestelmä - missä mennään nyt

Taloyhtiöt ovat hyvässä vauhdissa osakeluetteloiden siirroissa. Jos asia ei ole vielä kunnossa, taloyhtiön on syytä tarttua toimeen heti. Myös osakkeenomistajat ovat aktivoituneet ja palvelupisteemme ovat ruuhkautuneet. Kokosimme artikkelin ajankohtaisista asioista niin taloyhtiöiden edustajille kuin osakkaille.

Ihmiset keskustelevat taloyhtiön pihalla
Kuva:
Anriika Kauppi

Huoneistotietojärjestelmään on siirtynyt jo yli 62 % vanhoista taloyhtiöistä. Nyt on vielä lopuillakin taloyhtiöillä hyvä hetki tarttua toimeen ennen kuin siirto muuttuu maksulliseksi vuoden vaihteen jälkeen. Siirtoa ei kannata jättää viime tinkaan vaan asia kannattaa hoitaa kuntoon hyvissä ajoin. 

Loppuvuoden maksuton takaraja koskettaa taloyhtiöitä, ei osakkeenomistajia. Lähtökohtana on ollut, että nykyiset osakeluettelossa olevat osakkeenomistajat sähköistäisivät osakekirjansa 10 vuoden kuluessa taloyhtiön osakeluettelon siirrosta. Pitkästä siirtymäajasta huolimatta nykyiset omistajat ovat lähteneet liikkeelle runsain joukoin, sillä moni on halunnut hoitaa osakekirjan sähköistämisen heti kuntoon ja olla täten mukana digitalisaatioprojektissamme. Tämä kertoo, että kyseessä on odotettu muutos monelle, joka haluaa päästä eroon paperisen osakekirjan säilyttämisen huolesta tai kulusta. Kuluvan syksyn aikana olemme vastanneet asiakkaidemme erilaisiin kysymyksiin. Huoneistoihin liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen löytyy täältä.

Rekisteröinnin pääpaino uusien omistajien hakemusten käsittelyssä

Kulunut syksy on opettanut meille paljon. Syyskuussa muutimme omistuksen rekisteröintihakemusten käsittelyjärjestystä. Tällä hetkellä käsittelymme pääpaino on omistajanvaihdoshakemuksissa. Jos uudella omistajalla on tarve päästä esimerkiksi aloittamaan remontti, voi oman hakemuksen käsittelyä kiirehtiä ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Kiirehdityt hakemukset pyritään käsittelemään muutaman päivän sisällä. 

Osakeluettelossa olevien osakkeenomistajien osakekirjan sähköistämishakemuksista käsitellään tällä hetkellä pääosin kiirehdityt hakemukset. Pyydämme osakekirjojen sähköistäjiltä ymmärrystä ja kärsivällisyyttä: osakeluettelon siirrossa ilmoitetut omistajat voivat käyttää osakeoikeuksiaan kuten ennenkin. Jos jakamaton kuolinpesä aikoo myydä huoneiston, voi olla kuitenkin aiheellista hakea omistuksen selvennyskirjausta, jotta ostajalle ei tarvitse antaa vainajan perukirjaa ja sukuselvitystä ostajan omistuksen rekisteröintiä varten. Esimerkiksi tällaisessa tilanteessa osakekirjan sähköistämishakemuksen käsittelyä voi hyvin kiirehtiä.

Käsittelyaikamme löytyvät verkkosivuillamme. Lähtökohtaisesti hakemuksia käsitellään saapumisjärjestyksessä vanhimmasta lähtien. Osa hakemuksista käsitellään kuitenkin nopeammin ja osa hitaammin. Käsittelyn nopeuteen vaikuttavat useat eri tekijät, esimerkiksi onko hakemuksessa puutteita tai täytyykö hakemusta täydentää jollain liitteellä. Osa hakemuksista on vaativampia ja nämä voivat vaatia käsittelijältä useamman tunnin selvitystyön ennen asian ratkaisua. Aikaisemmin nämä selvitykset on tehty esimerkiksi isännöintiyrityksissä, mutta nyt työ tehdään Maanmittauslaitoksella. Käsittely voi hidastua, jos saamme kerralla paljon hakemuksia, sillä käsittelijöitä on rajallinen määrä.

Tulevaisuuden näkymiä

Seuraamme tiiviisti hakemusmäärien ja käsittelyaikojen kehittymistä sekä etsimme aktiivisesti keinoja käsittelyn nopeuttamiseksi. Maanmittauslaitos on jo palkannut lisää henkilöitä ja työntekijöitä on siirtynyt talon sisällä käsittelemään huoneistohakemuksia. Myös jatkossa käsittelijämäärää lisätään tarpeen mukaan. Jatkossakin kaupanteon ja rekisteröinnin välillä on väistämättä viivettä eli voi olla kuitenkin tarpeen jo tässä hetkessä huomioida esimerkiksi kauppakirjassa, että myyjä valtuuttaisi uuden omistajan osallistumaan yhtiökokoukseen ja mahdollisesti saatuaan yhtiökokouskutsun myyjä välittäisi kutsun uudelle omistajalle. Näin taattaisiin uudelle omistajalle osallistumisoikeus.

Tekninen kehitys tuo ajansaatossa helpotusta rekisteröinteihin. Digitaalista rekisteröintiä edistetään parhaillaan, ja tavoitetilassa hakemukset saadaan automaattisesti vireille. Myös automaattinen käsittely ja päätöksenteko tulee tätä myötä mahdolliseksi. Isolla osalla osakekirja on ennestään pankissa lainan vakuutena, ja heillä ei ole tässä hetkessä tarvetta tehdä mitään. Selvitämme pankkien ja lainsäätäjän kanssa mahdollisuuksia sähköistää näitä osakekirjoja yhteistyössä pankkien kanssa isoissa erissä. 

Huoneistotietojärjestelmää kehitetään voimakkaasti lähivuosina. Jatkossa tietosisältöä laajennetaan taloyhtiöiden hallinnollisilla tiedoilla. Tavoitteena on, että tietoa voidaan siirtää eri tietojärjestelmien välillä tehokkaasti ja yhdenmukaisella tavalla. Kehitys avaa mahdollisuuksia uusille digitaalisille palveluille ja mahdollistaa tietojen saamisen luotettavasti ja viiveettömästi eri toimijoiden käyttöön. Uskomme, että yhdessä sidosryhmien ja asiakkaidemme kanssa rakennamme yhdessä koko maailman mittakaavassa ainutlaatuisen rekisterin tietopalveluineen.

Lisätietoja: 

Huoneistojen omistuksen palvelujen johtaja Janne Murtoniemi, Maanmittauslaitos, p. 040 710 8862, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Huoneistot
Asuntokauppa
Osakeluettelon siirto

Uusimmat uutiset ja artikkelit