Hyppää pääsisältöön

Itseajava auto voi tunnistaa pian tien liukkaat kohdat

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n itseohjautuva auto kulkee liikenteessä ja kerää tulevalla talvikaudella tietoa haastavista liikenneolosuhteista. Sen avulla tutkijat kouluttavat tekoälyä tunnistamaan esimerkiksi ajoradalla edessä olevat liukkaat kohdat ja muut ajoa hankaloittavat tekijät, jotta autonomiset autot voivat kulkea tulevaisuudessa talvisissakin sääolosuhteissa.

itseohjautuva auto
Tutkijoiden apuna on tutkimuskäyttöön Paikkatietokeskuksessa kehitetty robottiauto. Projektissa tutkijat kehittävät autonomisille ajoneuvoille konenäköä, joka pystyy tunnistamaan ympäröivää ympäristöä ja liikennettä sekä toimimaan niiden mukaisesti.
Kuva:
Maanmittauslaitos

Tähän asti useimmat automatisoidut ajoneuvot on ensisijaisesti opetettu ja testattu sääolosuhteissa, joissa näkyvyys ja olosuhteet ovat hyvät. Autonomisten autojen on kuitenkin pärjättävä luotettavasti ja tarkasti joka säällä, ennen kuin ne voidaan ottaa käyttöön laajemmin.  

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkijat ovat tarttuneet haasteeseen kansainvälisen konsortion muodostamassa Roadview-projektissa, jossa edistetään autonomisten autojen kulkua haastavissa sääolosuhteissa.

Tutkijoiden apuna on tutkimuskäyttöön Paikkatietokeskuksessa kehitetty robottiauto. Projektissa tutkijat kehittävät autonomisille ajoneuvoille konenäköä, joka pystyy tunnistamaan ympäröivää ympäristöä ja liikennettä sekä toimimaan niiden mukaisesti. Näin auton ohjaus ja nopeus mukautuisi tien pinnan liukkauden mukaan.  

- Paikkatietokeskuksella on vuosien kokemus autonomisen autoilun kehittämisestä. Meillä on taitavien tutkijoiden tiimi ja itseohjautuva tutkimusauto käytettävissämme. Lisäksi meillä riittää talvella huonoja ajokelejä, joten sekin on eduksi tutkimukselle, toteaa tutkija Heikki Hyyti Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.  

- Olemme erittäin innoissamme projektista. Teemme yhteistyötä Euroopan johtavien autonomisen autoilun toimijoiden kanssa edistämme yhdessä alan tutkimusta ja tuotekehitystä.

Erikoisauto täynnä teknologiaa

Itseohjautuva tutkimusauto on kehitetty Paikkatietokeskuksessa. Se on varustettu useilla värikameroilla ja 3D-laserkeilaimilla. Autossa on myös kolme tutkaa, GNSS-satelliittipaikannusjärjestelmä, lämpökameroita ja optinen liukkaussensori.  

- Näillä sensoreilla saadaan kerättyä dataa, joka kertoo erilaisten sää- ja ajo-olosuhteiden vaikutuksesta tiehen ja esimerkiksi, miten ympäristön näkyvät ominaisuudet vaikuttavat tienpinnan liukkauteen, kertoo tutkija Julius Pesonen Paikkatietokeskuksesta.

Liukkauden tunnistus perustuu konenäkömalliin. Se tuottaa kamerakuvasta suoraan liukkausarvioita, jotka perustuvat vesi-, lumi- ja jääkerrosten paksuuksiin.

Kun musta jää ja loska valtaa tiet, Paikkatietokeskuksen erikoisauto pääsee tositoimiin keräämään tärkeää tietoa tulevaisuuden automaattista liikennettä varten.  

Lisätiedot  

Tutkija Heikki Hyyti +358 4 0771 8099, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Tutkija Julius Pesonen +358 50 375 0352, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Tutkija Jyri Maanpää +358 50 412 1537, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Itseohjautuva tutkimusauto videolla

Diplomityö tien liukkauden tunnistuksesta

Euroopan Unionin rahoittama (Rahoituspäätös no 101069576). Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tämän tekstin laatijoiden näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan ilmasto-, infrastruktuuri- ja ympäristöasioiden toimeenpanoviraston (CINEA) kantaa. Euroopan unioni ja CINEA eivät ole vastuussa niistä. 

Paikkatietokeskus
Tutkimus
Laserkeilaus

Uusimmat uutiset ja artikkelit