Hyppää pääsisältöön

Metsän aarteet löytyvät karttojen avulla

Maanmittauslaitoksen kartta-aineistot ja niihin perustuvat palvelut, kuten Karttapaikka, tarjoavat runsaasti tietoa Suomen luonnosta. Maksuttomien karttojen ja ilmakuvien avulla voit suunnitella marjastus- ja sienestysretkiä sekä löytää uusia apajia eri puolilta maata.

Punainen sienikori täynnä suppilovahveroita sammaleisessa metsässä. Korin vieressä maassa kasvaa runsaasti suppilovahveroita.

Karttapaikka-palvelusta löydät maastokartat, ilmakuvat ja erilaiset taustakartat. Hakutoiminnon avulla voit etsiä kohteita esimerkiksi paikannimillä. Karttamerkkien ja värien merkitykset kannattaa tarkistaa Maanmittauslaitoksen merkkienselitteestä ennen retkelle lähtöä.

Syksy tarjoaa puolukoita ja suppilovahveroita

Syys- ja lokakuu ovat otollista aikaa sekä puolukan että suppilovahveron poimintaan. Puolukka on Suomen runsassatoisin luonnonmarja, ja sitä kasvaa koko maassa erityisesti kuivilla ja tuoreilla kangasmailla. Hyviä esiintymiä löytyy usein myös hakkuualueiden reunoilta, joissa valo pääsee kasvillisuuteen paremmin.

Näin etsit puolukkametsiä kartalta

  • Tarkastele maastokartan värejä. Metsäiset alueet näkyvät yleensä valkoisina, ja ne soveltuvat usein hyvin marjastukseen.

  • Rinnevarjosteesta voi katsoa korkeimpia maastonkohtia, joista löytyy etenkin Etelä- ja Keski-Suomesta puolukalle sopivat karummat kasvupaikat. 

  • Kiinnitä huomiota avohakkuisiin ja niiden reuna-alueisiin. Puolukkaa löytyy usein näiden läheisyydestä. Avohakkuut on merkitty karttaan vihreällä vinoviivoituksella.

  • Hyödynnä ilmakuvia Karttapaikassa. Niistä näet esimerkiksi ajourat, joita pitkin maastossa on helpompi kulkea.

Löydä suppilovahverot kosteista kuusikoista

Suppilovahvero viihtyy erityisesti sammaleisissa, varjoisissa ja hieman kosteissa kuusi- ja sekametsissä. Lajia esiintyy koko Suomessa, mutta runsaimmat esiintymät löytyvät yleensä Etelä- ja Keski-Suomesta.

Karttojen hyödyntäminen suppilovahveropaikkojen etsinnässä

  • Aloita tutkimalla maastokartan korkeuskäyriä. Notkelmat, soistumat ja puustoiset suoalueet voivat tarjota sopivan kosteat kasvuolosuhteet.

  • Tarkista alue ilmakuvasta. Suppilovahveroa löytyy tavallisesti metsistä, mutta aukeat paikat ja nuoret taimikot eivät yleensä ole sille otollisia kasvupaikkoja. Kuusivaltaiset metsät ovat usein paras vaihtoehto, etenkin pohjoisenpuoleiset rinteet.

  • Käytä tarvittaessa rinnevarjostusta maastonmuotojen hahmottamiseen. Myös pelkkien korkeuskäyrien avulla voi löytää lupaavia kohteita.

Turvallinen retki alkaa hyvästä suunnittelusta

Ennen uudelle alueelle suuntaamista kannattaa tutustua kartasta teihin, polkuihin ja maaston rakenteeseen. Reitti on hyvä suunnitella etukäteen, jotta välttää liikkumisen alueilla, joilla ajaminen on kiellettyä. Yksityistiet on merkitty karttaan paksulla mustalla viivalla, ja myös mökeille johtavat tiet ovat usein yksityisiä.

Karttapaikan maastokartta soveltuu hyvin suunnistamisen tueksi. Kartalla näkyvät Maanmittauslaitoksen maastotietokannassa olevat polut, mutta luonnossa kulku-uria, polkuja ja ojia on yleensä huomattavasti enemmän kuin kartoissa esitetään.

Hätätilanteisiin kannattaa varautua lataamalla puhelimeen 112 Suomi -sovellus. Sovellus välittää hätäkeskukselle tarkan sijaintisi, mikä helpottaa avun löytämistä myös syrjäisillä metsäalueilla.

Kartat

Uusimmat uutiset ja artikkelit