Maanmittauslaitoksen tutkijoiden juuri julkaistun tiedeartikkelin mukaan eri paikkatietoaineistot eivät toimi yhteen, mikä jarruttaa Suomea ja Eurooppaa hyödyntämästä paikkatietoja tehokkaasti. Tarvetta yhteen toimimiselle kuitenkin on, sillä arvion mukaan paikkatietomarkkinoiden rahallinen arvo kaksikertaistuu pian lähes 1,2 tuhanteen miljardiin euroon globaalisti.
Suomalaisen tiedeakatemian AASF-julkaisussa ilmestynyt, vertaisarvioitu Maanmittauslaitoksen tutkijoiden tuottama artikkeli Paikkatiedot ja paikannus digitalisaation avaimina kertoo, että paikkatiedot ovat nousseet yhdeksi digitalisaation kriittisimmistä voimavaroista. Tutkijoiden arvion mukaan jopa 80 prosenttia kaikesta tiedosta on paikkatietoa, ja sen merkitys kasvaa nopeasti niin taloudessa, turvallisuudessa kuin julkisissa palveluissakin. Paikkatietoa on kaikki sellainen tieto, johon liittyy sijainti.
Paikkatieto- ja paikannusmarkkinoiden globaalin arvon arvioidaan nousevan 1,19 tuhanteen miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä kun vuonna 2025 sen arvioidaan olevan 0,57 tuhatta miljardia euroa. Luvut perustuvat Geospatial Worldin arvioon. Euroopan komission mukaan 10 prosenttia Euroopan taloudesta on riippuvaista satelliittipaikannuksesta.
- Paikkatiedot ja satelliittipaikannus ovat digitalisaation näkymätöntä perusinfrastruktuuria. Ilman niitä eivät toimi mobiiliverkot, rahaliikenne, logistiikka, pelastuspalvelut eikä älyliikenne, toteaa professori Jarkko Koskinen Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:stä.
- Globaalit suuryritykset, kuten Microsoft, Amazon ja Googlesta vastaava Alphabet ovat paikkatietomarkkinoiden suurpelureita, jotka hyödyntävät reaaliaikaisia paikkatietoja ja paikannusta toiminnassaan. Paikkatiedon määrä ja tarve lisääntyy voimakkaasti tekoälyn ja erilaisten älykkäiden palveluiden kasvun myötä. Niin Suomessa kuin koko Euroopassakin on tärkeä panostaa yhteentoimivaan ja turvalliseen paikkatietoon, jotta emme tipu kehityksestä, hän sanoo.
Tarvetta yhteentoimiville ja turvallisille paikkatiedoille
Ongelmana niin Suomessa kuin muualla Euroopassa on, että eri lähteissä olevat paikkatiedot eivät toimi yhteen, mikä jarruttaa niiden tehokasta käyttöä.
EU:n paikkatietojen yhteentoimivuuteen tähtäävän INSPIRE-direktiivin tavoitteet eivät ole toteutuneet täysin yhdessäkään jäsenmaassa, ja yhteiskunnan monilla eri sektoreilla paikkatietojen yhteentoimivuudessa on vielä paljon parannettavaa. Sama koskee myös Suomea.
Paikkatietojen merkitys korostuu erityisesti satelliittipaikannuksessa, joka on kriittinen osa modernia yhteiskuntaa. Satelliittipaikannus ei tarjoa vain sijaintia, vaan myös tarkkan ajanmäärityksen, joka on välttämätön tietoliikenneverkoille, finanssimarkkinoille ja logistiikalle. Artikkeli nostaa esiin, että paikannuksen turvallisuus ja luotettavuus ovat nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa entistä haavoittuvampia, mikä vaatii uudelleentarkastelua nykyisessä turvallisuusympäristössä.
Lue artikkeli: https://journal.fi/aasf/article/view/156676
Lisätiedot
Ylijohtaja Jarkko Koskinen, 050 337 2902, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi