Hyppää pääsisältöön

Tule tutustumaan paikkatietoasiantuntijoihimme GeoForum Summitiin 30.–31.10.!

Maanmittauslaitos osallistuu paikkatietoalan suurimpaan vuosittaiseen tapahtumaan Helsingissä Messukeskus Siivessä.

""
Kuva:
Maanmittauslaitos

Maksuttomia työpajoja, tietoiskuja ja näyttely sekä erillinen asiantuntijaseminaari

Maanantain 30.10. ohjelma koostuu ilmaisista työpajoista, tietoiskuista ja paikkatietoalan näyttelystä. Maanmittauslaitoksen omat työpajat ja tietoiskut käsittelevät muun muassa valtakunnallisen pienalueiden mallin kehitystyötä, Paikkatietoikkunan ja Karttapaikan uusia ominaisuuksia sekä geoidimallien kehitystyötä ja geokoodauspalvelu RESTiä. 

Tapahtuma on avoinna klo 10–18, jonka jälkeen jokainen osallistuja on tervetullut Get together -tilaisuuteen The Tower -ravintolaan kauppakeskus Triplaan.

Tiistaina 31.10. maksuttoman paikkatietonäyttelyn  ohjelmassa on maksullinen koko päivän kestävä asiantuntijaseminaarikokonaisuus. Seminaareissa pureudutaan muun muassa paikkatietotutkimuksen lisäksi hyödyntämismahdollisuuksiin kestävämmän tulevaisuuden ratkaisuissa sekä paikkatiedon tulevaisuusnäkymiin valtionhallinnossa, yliopistoissa sekä yritys- ja kuntasektorilla. 

Maanmittauslaitoksen oma seminaari käsittelee Digital Twin Finland-konseptia osana Suomen Digitaalista Kompassia. Näyttely on avoinna klo 9–14 ja asiantuntijaseminaari pidetään klo 9–15, jonka jälkeen seminaariosallistujille järjestetään cocktail-tilaisuus klo 15–16.

Tarvitsetko lisätietoja tai haluatko verkostoitua? Asiantuntijoitamme voi tavata sekä maanantaina että tiistaina messuosastolla Maanmittauslaitoksen pisteellä. Saat meiltä ajankohtaista tietoa esimerkiksi Paikkatietoikkunasta, Karttapaikasta ja geoidimallista.

Maanmittauslaitoksen oma ohjelma GeoForum Summitissa

Työpajat 30.10.

  • 12–12.45 Onnistuneen projektin kulmakivenä on laadukas mittausperusta (Hannu Koivula)
  • 12–12.45 Public Sector Network (LIH) 
  • 14–14.45 Paikkatiedot Suomen tilastotuotannossa -hanke. Valtakunnallisen pienalueiden mallin kehitystyö ja muita ajankohtaisia nostoja (Panu Muhli)

Tietoiskut 30.10. 

  • 12–12.15 Mitä kuuluu Paikkatietoikkunalle (Riikka Kivekäs) 
  • 12.15–12.30 Ennakkotietoa Maanmittauslaitoksen karttojen uudistamisesta (Paula Ahonen-Rainio) 
  • 12.30–12.45 Karttapaikan uudet ominaisuudet: 5p-laserkeilausaineiston hankintaa (Minna Ryyppö) 
  • 13.00–13.15 1-puutulkinta ja metsien digitaaliset kaksoset (Juha Hyyppä) 
  • 13.15–13.30 Tarkempaa korkeudenmääritystä satelliittipaikannuksella – geoidimallien kehitystyö (Mirjam Bilker-Koivula) 
  • 13.30–13.45 Tekoälysovellukset Maanmittauslaitoksen peruspaikkatietotuotannossa (Lingli Zhu) 
  • 14.15–14.30 Uudet kaukokartoitussensorit valuma-alueiden digitaalisten kaksosten luomiseksi (Harri Kaartinen) 
  • 15.15–15.30 Geokoodauspalvelu REST tutuksi (Alli Sirén ja Leena Hirvelä)

Seminaarit 31.10.

  • 10–10.45 Digitaaliset kaksoset – sessio 1: Digital Twin Finland -konsepti osana Suomen Digitaalista Kompassia (Heli Laaksonen)
  • 10.00–12.00 Tarkan paikannuksen tulevaisuus (Location Innovation Hub), maksuton seminaari 

Ilmainen näyttely 30.–31.10.

  • Saat lisätietoja Maanmittauslaitoksen tuottamista palveluista ja GeoForum Summitissa pitämistämme esityksistä messupisteellämme tapahtuman aukioloaikoina maanantaina 10–18 ja tiistaina 9–14.

 

Muista rekisteröityä tapahtumaan

Löydät lisätietoja koko tapahtumasta GeoForum Summitin omilta verkkosivuilta. Huomaathan, että tapahtumaan tulee rekisteröityä, vaikka osallistuisitkin ainoastaan maksuttomaan ohjelmaan. 

Maanmittauslaitos on yksi GeoForumin pääyhteistyökumppaneista. Tapahtumaoperaattorina toimii FCG.

Paikkatieto
Paikkatietokeskus
Tutkimus

Uusimmat uutiset ja artikkelit