Paikkatietoikkuna täyttää 10 vuotta

Paikkatietoikkunan ensimmäinen versio julkaistiin keskellä kauneinta kesää 7.7.2009. Pian on kymmenen vuotta kulunut ja paljon on ehtinyt tapahtua.

Sovellusasiantuntija Teemu Saloriutta
Sovellusasiantuntija Teemu Saloriutta toimii Paikkatietoikkunan palvelupäällikkönä.
Kuva:
Maanmittauslaitos

Perusajatus on kuitenkin sama: kansallinen paikkatietoportaali tuo eri tiedontuottajien aineistot kartalle ja mahdollistaa niiden julkaisun omille verkkosivuille upotettuun karttaikkunaan. Palvelulla on alusta asti ollut myös lakisääteinen tehtävä ”paikkatietoinfrastruktuurin yleistä toimivuutta ja hyödyntämistä tukevana internet-sivustona”.

Paljon toimintoja

Monelle Paikkatietoikkunan käyttäjälle riittää, että voi katsella kartalla eri tiedontuottajien aineistoja. Pelkän katselun varaan palvelua ei kuitenkaan ole rakennettu.

Jo historian alkuhämärissä mukana on ollut muutamia perustoimintoja, esimerkiksi upotetun kartan julkaisu omilla verkkosivuilla, omien kohteiden piirto, metatietohaku ja mittaustyökalut. Sittemmin valikoima on vuosi vuodelta kehittynyt.

– Viime vuosien kehitysaskeleista voisi nostaa esiin erityisesti teemakarttojen parannukset. Tilastotiedon visualisointia kartalla on kehitetty vuosia yhdessä Tilastokeskuksen kanssa. Kun tilasto- ja paikkatietoasioiden huippuosaajat ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen, on tuloksena toiminto, jolla voi parilla klikkauksella luoda teemakartan valitsemastaan ilmiöstä, kertoo sovellusasiantuntija Teemu Saloriutta Paikkatietokeskuksesta.

Toinen merkittävä uudistus koettiin tämän vuoden alussa, kun yli kymmenen vuotta palvellut entisen Geodeettisen laitoksen koordinaattimuunnospalvelu siirtyi osaksi Paikkatietoikkunaa. Nykyisin Geodeettinen laitos on osa Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskusta, jossa myös Paikkatietoikkunaa ylläpidetään.

Yli 1600 karttatasoa

Kymmenen vuoden aikana tiedontuottajien määrä on kasvanut jo noin kuuteenkymmeneen ja karttatasoja on katsottavissa mykistävät  yli 1600 kappaletta. Lisää karttatasoja tulee lähes viikoittain. Mukana on runsas joukko paikkatiedon tuottajia yhteiskuntamme eri laidoilta: valtion laitoksia, kuntia, maakuntaliittoja, museoviranomaisia.

Eniten tasoja katsottavaksi tarjoaa Tilastokeskus, tällä hetkellä jo 412 kappaletta. Seuraavina tulevat Luonnonvarakeskus (183), Väylävirasto (176) ja Suomen ympäristökeskus (105). Kävijöitäkin riittää: sivustolla vieraillaan nykyisin noin 5000 kertaa päivässä. Julkaistuja karttoja on tehty jo lähes 7000 kappaletta.

Käyttäjäkysely auttaa suunnittelemaan tulevaa

Toukokuussa 2019 tehtyyn Paikkatietoikkunan käyttäjäkyselyyn vastasi huikeat yli 800 henkilöä. Kyselyn vastauksista välittyy sama intohimo, joka usein asiakaspalautteissakin näkyy. Palvelun parannuksia kehutaan vuolaasti ja epäkohtia kritisoidaan tunteikkaasti.

– Me palvelun ylläpidossa emme voi kuin olla kiitollisia saamastamme runsaasta palautteesta. Seuraavaksi edessä on kyselyaineiston tarkempi perkaaminen. Siitä saamme varmasti vahvoja suuntaviivoja tulevien vuosien kehitystyöhön, Saloriutta toteaa.

Yksi asia on kuitenkin varma: Paikkatietoikkunaa tarvitaan moneen käyttöön seuraavatkin kymmenen vuotta.

Lisätietoja

Sovellusasiantuntija Teemu Saloriutta, 050 574 6201, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Uusimmat uutiset ja blogit