Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:ssä on hyödynnetty drooneja tutkimuksessa jo lähes 20 vuotta ja tutkimuksen tuloksia hyödynnetään yhteiskunnassa esimerkiksi metsätuhojen välttämisessä, maatalouden uusien sovelluksien kehittämisessä ja kaupunkiympäristön tutkimuksessa. Yksi keskeinen tutkimusalue on drooneilla tehtävä kaukokartoitus, jossa kohteita mitataan ja tutkitaan etäältä.
- Tutkimuksen avulla Suomeen on kehittynyt asiantuntemusta ja osaamista drooneista. Teemme tutkimuksessa läheisesti yhteistyötä yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkimme ja kehitämme uusia menetelmiä, joita yritykset ja yhteiskunta voivat soveltaa käytäntöön, kertoo tutkimusprofessori Eija Honkavaara Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:stä.
5 aihetta, joita tutkitaan droonien avulla juuri nyt
Hirvien aiheuttamien taimivahinkojen ehkäiseminen
HirviDrone-hanke selvittää droonitekniikan ja tekoälyn mahdollisuudet hirvivahinkojen ehkäisyssä. Tarvetta ratkaisuille on sillä, hirvieläimet aiheuttavat vuosittain kymmenien miljoonien menetykset metsänomistajille. Tutkijat selvittävät kuinka biopohjaisella syönninestoaineella käsiteltävät taimet on mahdollista tunnistaa taimikosta ja kuinka hirvivahinkoja tehokkaasti ehkäisevä syönninestoaine on mahdollista levittää droonista valittuihin taimiyksilöihin.
Metsätuhojen ehkäisemistä droonien keräämän tiedon avulla
Multirisk -tutkimushankkeessa tutkijoiden tavoitteena on kehittää menetelmiä, joilla kirjanpainajan valtaamat yksittäiset puut pystytään löytämään varhaisessa vaiheessa. Tämä mahdollistaisi täsmälliset toimenpiteet tuhojen hallitsemiseksi.
Marjapaikkojen tunnistaminen ja marjastuskarttojen tuottaminen
Ferox-projektissa on tutkittu tekoälyn, datan ja robotiikan kehitystä ja hyödyntämistä marjastukseen.
Hankkeessa on käytetty sensoreilla varustettuja autonomisia drooneja keräämään tietoa, rakentamaan metsistä 3D-malleja ja arvioimaan tarkasti marjojen sijaintia, määrää ja tyyppejä.
Tekoälydroonit metsäpalojen havainnointiin ja välttämiseen
FireMan-tutkimushankkeessa tutkijat kehittivät tekoälypohjaista tekniikkaa nopeaan metsäpalojen havaitsemiseen ja tilannetietoisuuden luomiseen metsäpalojen aikana mm. itsenäisesti toimivan drooniparven avulla. Monitieteistä osaamista vaativassa hankkeessa olivat mukana Paikkatietokeskus, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto ja VTT.
Uhkaavasti leviävien rikkakasvien torjuntaa maatalouden turvaksi
ULRIKA-hankkeessa tavoitteena on tunnistaa droonien ja tekoälyn avulla rikkakananhirssi, joka on yksi viime aikoina levinneistä rikkakasveista Suomessa. Aiemmissa tutkimushankkeissa yksittäisiä ohria on jo pystytty tunnistamaan puhdaskaurakasvuston seasta hyödyntämällä drooneilla saatuja kuvia ja tekoälyä.
Lisätiedot
Tutkimusprofessori Eija Honkavaara,+358 29 531 4716, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi