Hyppää pääsisältöön

IT-asiantuntija Susanna

 

IT-asiantuntija Susanna.

IT-asiantuntijana työskentelevä Susanna tuli Maanmittauslaitokseen vuonna 2019 alun perin kirjaamisasiantuntijaksi. Oma innostus ja halu uuden oppimiseen ovat vieneet häntä koko ajan kohti uusia haasteita talon sisällä.

Kirjaamisasioista tie vei Huoneistotietojärjestelmän sekä asiakas- ja sidosryhmätyön pariin ja sieltä lopulta nykyisiin tehtäviin tietohallinnossa. Pankkialalla aiemmin työskennellyt Susanna kokee, että Maanmittauslaitoksessa uusiin tehtäviin eteneminen on ollut helppoa.

– Minulla on ollut täällä valtavan hyviä esihenkilöitä. Jos kohdalle on avautunut uusi mahdollisuus, minua on aina kannustettu tarttumaan siihen. Olen saanut vapaat kädet itseni kehittämiselle, Susanna kertoo.

Työn ohella uusi tutkinto

Työnteon lomassa Susanna sai opiskeltua oikeustradenomin tutkintonsa päälle myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon sekä tuotekehityksen ja palvelumuotoilun erikoisammattitutkinnon.

Nykyisessä tehtävässään Susanna muun muassa vastaa Kiinteistövaihdannan palvelun kehitysjonosta. Työssään hän saa konkreettisesti vaikuttaa esimerkiksi siihen, että kiinteistökaupan teko onnistuu nykyään vaikka laiturinnokasta käsin.

Motivaatiota pitävät yllä myös vaihtelevat ja monipuoliset tehtävät.

– Tällä viikolla olen esimerkiksi käynyt scrum-masterin kanssa backlogia läpi, eli mitä kehitystehtäviä laitetaan eteenpäin ja mitä priorisoidaan. Pyöritän kehitysjonoa ja keskustelen tiimin kanssa tulevista toimenpiteistä. Samalla saan osallistua laajemmin sähköisen asiointikokonaisuuden kehittämiseen ja olen mukana myös talon sisäisissä digikaveri- ja valmentajaverkostoissa. En ole onneksi joutunut jämähtämään vain yhteen tehtävään, Susanna iloitsee.

Merkityksellistä työtä missä päin Suomea tahansa

Maanmittauslaitoksen valttikorttina Susanna pitää mahdollisuutta monipaikkaiseen työhön. Kuopiossa asuvan Susannan muu tiimi työskentelee Pasilassa, mutta yhteinen työnteko onnistuu hyvin Teamsin kautta.

–  Valinnanvapaus on ihan loistava juttu. Käyn Helsingissä silloin tällöin, mutta voin työskennellä yhtä hyvin myös täällä Kuopiossa. Mitä pohjoisemmaksi tullaan, sitä vähemmän tällaisia työmahdollisuuksia yleensä on tarjolla. Hienoa, että Maanmittauslaitoksessa tämä onnistuu, Susanna sanoo.