Hyppää pääsisältöön

Maanmittauslaitoksen avoimien aineistojen jakelu avattu Karttapaikka-palveluun

Maanmittauslaitoksen avoimia ja maksuttomia paikkatietoaineistoja voi nyt ladata Karttapaikka-palvelusta. Karttapaikka on kaikille avoin verkkopalvelu, jossa voi katsella karttoja ja hakea paikkoja esimerkiksi osoitteella, paikannimellä tai kiinteistötunnuksella. Palvelussa voi myös ostaa painettuja karttoja ja tulosteita. Paikkatietojen lataus tehdään Karttapaikalla Lataa paikkatietoaineistoja -osion kautta. Nykyinen Avoimien aineistojen tiedostopalvelu suljetaan vuoden 2023 keväällä.

Kuvakaappaus Karttapaikan Lataa avoimia paikkatietoaineistoja -osiosta
Karttapaikan Lataa avoimia paikkatietoaineistoja -osiossa voi ladata monenlaisia paikkatietoaineistoja omalla vapaalla rajauksella.
Kuva:
Maanmittauslaitos

Maanmittauslaitoksen avoimia paikkatietoaineistoja on voinut ladata jo vuodesta 2012. Avoimiin aineistoihin sisältyvät esimerkiksi maastotietokanta, maasto- ja taustakartat, ilmakuvat ja harvennettu laserkeilausaineisto. Kiinteistötiedoista avoimia ovat muun muassa kiinteistörajat ja kiinteistötunnukset.

Maanmittauslaitoksen avoimia aineistoja käytetään paljon esimerkiksi maankäytön ja infrastruktuurin suunnittelun apuna, mutta myös vapaa-ajan käytössä. Esimerkiksi suunnistajat hyödyntävät avointa laserkeilausaineistoa suunnistuskarttojen tekemisessä. Avoimia aineistoja hyödynnetään laajasti myös tutkimuksessa ja opetuskäytössä erilaisissa paikkatietoanalyyseissa. Avoimet karttakuvat ovat usein käytössä taustakarttoina erilaisissa karttaesityksissä. 

Käytettävyyttä parannettu asiakaspalautteen perusteella 

Uutta palvelua on kehitetty yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Uusi palvelu sisältää samat aineistot kuin vanha, mutta palautteen perusteella palvelun käytettävyyttä on parannettu ja esimerkiksi aineistojen rajaustapoja ja tiedostomuotoja on uudistettu.  

Vanha palvelu on jo yli 10 vuoden ikäinen ja teknisen toteutuksen ja käyttöliittymän osalta vanhentunut. Uuden palvelun helppokäyttöisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. 

Useimpien palvelusta ladattavien aineistojen käsittely vaatii erityisen paikkatieto-ohjelmiston, mutta rasterimuotoiset kartat ja ilmakuvat aukeavat myös tavallisilla kuvankatseluohjelmilla. 

- Maanmittauslaitoksen avoimia aineistoja käytetään hyvin laajasti useilla eri toimialoilla. Asiakkaat ovat kiitelleet uutta palvelua sujuvammaksi, mikä säästää työaikaa ja parantaa tuottavuutta. On tärkeää, että julkisin varoin tuotetut paikkatietoaineistot ovat yhteiskunnassa tehokkaassa käytössä, kommentoi johtava asiantuntija Teemu Saloriutta Maanmittauslaitokselta. 

Lataamiseen uusia vaihtoehtoja 

Karttapaikan Lataa paikkatietoaineistoja -kohdassa maastotietokannan ja kiinteistörekisterikartan lataamiseen on lisätty uusia vaihtoehtoja.  Maastotietokanta on ladattavissa jo nyt karttalehtien lisäksi vapaalla rajauksella, kunnittain ja koko maan pakettina. Kiinteistörekisterikarttaan uudet rajaamismahdollisuudet tulevat käyttöön talven 2023 aikana. Palvelussa on myös parannettu rajapintoja ja aineistoformaatteja on lisätty. 

Vuoden 2023 aikana palveluun on tulossa saataville myös avointa aineistoa tarkempi laserkeilausaineisto. Tämä tarkempikin aineistokin on julkista, mutta sen käyttäminen edellyttää käyttöluvan hyväksymisen ja käyttäjän tunnistautumisen. Aineisto on maksullista.  

Lue lisää laserkeilausaineistojen hankinnasta

Lisätietoja:   

Johtava asiantuntija Teemu Saloriutta 

teemu.saloriutta@maanmittauslaitos.fi  

+358 50 574 6201 

Paikkatieto
Palvelut
Aineistot

Uusimmat uutiset ja artikkelit