Kiinteistönluovutuksen voi tehdä joko sähköisesti Maanmittauslaitoksen Kiinteistönvaihdannan palvelussa tai paperisena käyttäen kaupanvahvistajaa. Huoneistoissa sähköistä vaihdantaa on käytetty sujuvasti jo aiemmin, ja vuoden 2023 jälkeen kiinteistönvaihdantakin on siirtynyt voimakkaammin verkkoon.
- Sähköistymistä on vauhdittanut erityisesti se, että kiinteistönvälittäjät ja muut kaupalliset toimijat ovat alkaneet käyttää Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palvelua ja rajapintoja. Tämä kertoo siitä, että olemme onnistuneet kehittämään asiakkaita hyödyttäviä ja toimivia palveluita yhdessä sidosryhmiemme kanssa, sanoo Maanmittauslaitoksen rekisteripalveluiden johtaja Saara Saari.
Sähköisen kaupankäynnin etu on, että se voidaan tehdä paikasta ja ajankohdasta riippumattomasti. Hyötynä on myös se, että lainhuutohakemus eli kiinteistön omistusoikeuden rekisteröinti lähtee vireille heti, kun luovutuskirja on allekirjoitettu.
- Suomalaiset eivät nähdäkseni tunne sähköisen kaupan mahdollisuutta kiinteistökaupassa vielä riittävästi. Kiinteistönluovutusta suunnittelevan kannattaa selvittää, miten luovutuskirja laaditaan sähköisesti. Osapuolet voivat hoitaa luovutuksen Kiinteistövaihdannan palvelussa tai asiantuntijan, kuten kiinteistönvälittäjän avustuksella, Saara Saari kertoo.

Näin teet kiinteistökaupat sähköisesti
- Tutustu kiinteistöön ja sen tietoihin paikan päällä, jotta tiedät tarkkaan, mitä ostat.
- Jos käytät kiinteistönvälittäjää, kysy häneltä sähköisen kaupan tekemisestä. Välittäjä voi laatia kauppakirjan Kiinteistövaihdannan palvelussa myyjän valtuuttamana tai lähettää kauppakirjan osapuolille allekirjoitettavaksi palvelussa. Lähes kaikki kiinteistöjen luovutukseen liittyvät sopimukset ja hakemukset voi tehdä sähköisesti.
- Jos teet kaupat ilman välittäjää, kirjaudu Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palveluun ja laadi kauppakirja. Myyjä ja ostaja allekirjoittavat sen palvelussa sähköisesti. Kaupanvahvistajaa ei tarvita.
- Kun kaikki kaupan osapuolet ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, hakemus omistuksen rekisteröimiseksi lähtee vireille automaattisesti. Varainsiirtovero tulee samalla maksettavaksi.
- Maanmittauslaitos kirjaa uuden omistajan kiinteistötietojärjestelmään.
- Myös kiinteistön lahjoittaminen, kuten vaikka mökin ja metsätilan antaminen jälkipolville, onnistuu sähköisessä palvelussa.
Maanmittauslaitoksen kiinteistönvaihdannan palvelu
Kiinteistön ostajan muistilista
Tilastotietoja kiinteistökaupoista
Lisätietoja:
Rekisteripalveluiden johtaja Saara Saari, 050 304 8391
Rekisteripäällikkö Seppo Myyryläinen, 040 710 8860
etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi