Hyppää pääsisältöön

Virastot kilpailuttivat IT-kumppaninsa – 188 miljoonan puitejärjestelyn toimittajat valittu

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan virastot käynnistivät keväällä kilpailutuksen IT-asiantuntijapalveluiden hankkimiseksi. Neljävuotisen puitejärjestelyn toimittajat on nyt valittu.

Asiakas Maanmittauslaitoksen verkkosivuilla.
Kuva:
Julia Hautojärvi

Puitejärjestely toteutettiin yhteishankintana. Yhteishankintaan osallistuivat Maanmittauslaitos, Ruokavirasto, Luonnonvarakeskus, Metsähallitus sekä maa- ja metsätalousministeriö. Maanmittauslaitos toteutti kilpailutuksen.

Puitejärjestely kattaa muun muassa tietojärjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon liittyviä IT-asiantuntijatehtäviä. Hankinnan kokonaishinta on 188 760 000 euroa.

Suurimpina hankkijoina ovat Ruokavirasto, Maanmittauslaitos ja Luonnonvarakeskus.

– Puitejärjestelyyn osallistuneilla MMM:n hallinnonalan organisaatioilla on vastuullaan laaja ja yhteiskunnallisesti vaikuttava IT-ratkaisujen kokonaisuus, jota täytyy koko ajan pitää ajan tasalla ja uudistaa hallitusti. Meillä on nyt hieno joukko osaajia auttamassa meitä onnistumaan ja tuottamaan luotettavia ja turvallisia digitaalisia palveluita. Meillä Maanmittauslaitoksessa, kuten muuallakin, pilviteknologioiden hyödyntäminen on vahvassa nousussa, ja myös tähän tarvitsemme IT-toimittajakumppaneiden osaamistasanoo Maanmittauslaitoksen tietohallintojohtaja Marja Rantala.

– Tutkimuslaitoksena ratkaisemme systeemisiä ongelmia monimuotoisten datojen ja menetelmien avulla. IT-kumppaneiden avulla pystymme hyödyntämään pilvi- ja tekoälyteknologioita entistä paremmin ydintoiminnassamme, kertoo Luonnonvarakeskuksen digijohtaja Topi Hanhela.

Valitut toimittajat

Puitejärjestely jakautuu viiteen osa-alueeseen. Jokaiselle osa-alueelle kilpailutettiin toimittajat erikseen. Kilpailutuksessa laadullisten kriteerien painoarvo oli 60 prosenttia ja hinnan 40 prosenttia. Kilpailutuksessa painotettiin erityisesti virastojen teknologiakuvausten mukaista osaamista.

Virastot voivat puitejärjestelyn solmimisen jälkeen hankkia valittujen toimittajien joukosta IT-asiantuntijaosaamista kevennetyllä kilpailutuksella tai ensisijaisuusjärjestykseen perustuvalla menettelyllä. Osa-alueille valittiin seuraavat toimittajat:

Osa-alue 1, Sovelluskehitys:

  1. Visma Consulting Oy
  2. Tieto Finland Oy
  3. Siili Solutions Oyj
  4. Knowit Solutions Oy
  5. CGI Suomi Oy
  6. Digia Finland Oy
  7. Solita Oy
  8. Ambientia Oy

Osa-alue 2, Cloud Devops:

  1. Gofore Oyj
  2. Nordcloud
  3. Siili Solutions Oyj
  4. Tieto Finland Oy
  5. Digia Finland Oy
  6. CGI Suomi Oy

Osa-alue 3, Testaus:

  1. Tieto Finland Oy
  2. Knowit Solutions Oy
  3. Capgemini Finland Oy
  4. CGI Suomi Oy
  5. Codemen Oy
  6. Sitowise Oy

Osa-alue 4, Asiantuntijapalvelut:

  1. Solidabis Solutions Oy
  2. Gofore Oyj
  3. Productivity Leap Oy
  4. Nordcloud
  5. Spatineo Oy
  6. Sitowise Oy
  7. Codemen Oy
  8. Gispo Oy
  9. Ryhmittymä Kompassi
  10. Cubiq Analytics Oy
  11. Academic Work HR Services Oy
  12. Unikie Oy

Osa-alue 5, IT-johtamisen asiantuntijapalvelut

  1. KPMG Oy Ab
  2. Netum Oy
  3. Huld Oy
  4. Deloitte Consulting Oy

Puitesopimuskausi on neljä vuotta. Puitejärjestelyyn perustuva tilaajasopimus voi olla voimassa 24 kuukautta puitejärjestelyn päättymisestä. Kukin virasto solmii omat puitesopimukset päätöksentekojärjestyksensä mukaisesti odotusajan umpeutumisen jälkeen.

Lisätietoja

Hankintaan liittyvät kysymykset: johtava asiantuntija Kimmo Perttilä, 040 521 9495, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Tietohallintojohtaja Marja Rantala, 040 087 9950, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Luonnonvarakeskus: digijohtaja Topi Hanhela, 0295322843, etunimi.sukunimi@luke.fi

Maanmittauslaitos
Mediatiedote

Uusimmat uutiset ja artikkelit