Hyppää pääsisältöön

Paikkatietoikkunan ohjelmisto päivitetty uusimpaan versioon

Tällä kertaa merkittävimmät parannukset koskevat paikkahakuun tehtyjä muutoksia. Aiemmin Paikkatietoikkunan hakutoiminnallisuuteen vaihdettiin MMLn uusi geokoodauspalvelu taustapalveluksi. Nyt lisäksi muutettiin haun käyttöä siten, että  jokerimerkkien/asteriskien käyttöä ei enää rajoiteta, ja käyttäjän kirjoittaessa hakusanaa palvelu tarjoaa ehdotuksia vastaavista hauista uudenlaisessa näkymässä ja aiempaa paremmin (esim. saamenkielisten paikannimien hakua on parannettu).

Lue tarkemmin hakutoiminnallisuuden käyttöohjeista.  

Lisäksi tehtiin joukko muita parannuksia ja korjauksia: 

  • Omien kohteiden uutta tyylien muokkausnäkymää kehitettiin eteenpäin ja sama muokkausnäkymä tuotiin käyttöön myös omille aineistoille. 
  • Koordinaattimuunnostyökaluun lisättiin käyttäjää ohjaava viesti N43 muunnoksen yhteyteen. N43 muunnos ei kata pohjoisinta Suomea, eikä muunnosta siellä siksi voida tehdä. Koordinaattimuunnos hyväksyy jatkossa johdonmukaisesti korkeintaan 50 Mt kokoiset tiedostot. 
  • Teemakarttoihin tehtiin muutamia parannuksia. Teemakarttatoiminto osaa nyt valita teemakartan tyylin (koropleetti tai kasvavat pistesymbolit) automaattisesti, mikäli tietosisällön tyyppi on annettu metatiedoissa. Tilastokeskuksen aineistoihin lisättiin tukea uusille metatiedoille. 
  • Huoltokatkoja varten toteutettiin sivu, joka on myöhemminkin helppo ottaa käyttöön. 
  • Rasteri/WMS-tasojen tyylien valintaan tehtiin korjauksia. Tapauksissa, joissa karttatasolla ei ole lainkaan tyyliä/tyylejä määritelty rajapintapalvelussa, tehtiin korjaus karttaselitteen näkymiseen, mikä tarkoittaa että käyttäjälle tyylit näkyvät nyt luotettavammin. Korjauksia tehtiin myös karttajulkaisuissa näytettävien karttaselitteiden näkymiseen. 
  • Kohteen valinta klikkaamalla katkoviivan aukkokohtaan aktivoi kohteen. Aiemmin klikkaus toimi vain viivan päällä. 
  • Vektoritasojen kohteiden nimiöt toimivat paremmin. 
  • Linkkinä jaetuissa kartoissa karttatason läpinäkyvyysasetukset korjattiin toimimaan geoportaalissa tehtyjen asetusten mukaisesti. 

Lisäksi on tehty muita pienempiä korjauksia, sekä koko joukko "pellin alla" tehtyjä parannuksia, joilla haettiin parempaa suorituskykyä, modernimpaa koodia, vanhojen kirjastoriippuvuuksien vähentämistä, sekä haavoittuvuuksien poistamista. 

Kuva

Uusimmat palvelutiedotteet