Hyppää pääsisältöön

Muutoksia Maanmittauslaitoksen hintoihin 1.1.2023 alkaen

Maanmittauslaitoksen hinnoitteluun tulee muutoksia 1.1.2023 alkaen. Hintojen tarkistuksen taustalla on yleinen kustannustason nousu.

""
Kuva:
Arto Arvilahti

Maanmittauslaitoksen hinnat ovat omakustannushintoja, eli niillä katetaan kustannukset, mutta ei tehdä voittoa. Hinnat ovat voimassa joko yhden tai kaksi vuotta, maksuasetuksesta riippuen.

Kiinteistötoimitusmaksut

Kiinteistötoimitusmaksut nousevat keskimäärin 8,9 prosenttia. Hintojen korotuksen syynä on yleinen kustannustason nousu. Lisäksi hintoihin vaikuttaa se, että 1.1.2023 voimaan tuleva maksuasetus on kaksivuotinen ja sitä sovelletaan myös useisiin vuoden 2024 jälkeen tehtäviin kiinteistötoimituksiin. 

Kunta-asiakkaille merkittävin kiinteistötoimitusmaksuissa tapahtuva muutos on, että yleisen alueen lohkomisen hinta määräytyy jatkossa käytetyn työajan perusteella. Aiemmin yleisen alueen lohkomisen hinta on määräytynyt lohkottavan alueen pinta-alan perusteella. Yleisen alueen lohkominen koskee tyypillisesti asemakaavan mukaista katualuetta. 

Muutoksen taustalla on, että yleisen alueen lohkomisen työmäärä vaihtelee suuresti lohkomisen kohteen mukaan eikä lohkottavan alueen pinta-ala ei korreloi työmäärän suuruutta samoin kuin muissa lohkomisissa. Työaikaperusteisella hinnoittelulla pystytään varmistamaan, että hinnoittelu on asiakkaalle tasapuolinen ja oikeudenmukainen. 

Yleisin kiinteistötoimitus on 0,1–1 hehtaarin suuruisen määräalan lohkominen, joka maksaa 1.1.2023 alkaen 1 220 euroa. Hintaan tullut korotus on 100 euroa.

Kiinteistöjen ja huoneistojen palvelut

Kiinteistöjen ja huoneistojen omistukseen ja rekisteröintiin liittyvät hinnat nousevat keskimäärin 5 prosenttia. Muutosten taustalla on yleinen kustannustason nousu.

Myydyimpien palveluiden hinnat vuoden 2023 alusta:

  • Kiinteistön lainhuuto, eli omistusoikeuden rekisteröinti: 151 e / kiinteistö, korotus 7 euroa. 
  • Kiinnityksen vahvistaminen: kirjallisena 41 e, korotus 1 e ja sähköisesti 23 e, korotus 1 e. 
  • Sähköisen panttikirjan siirto: sähköisesti 14 e, korotus 1 e ja kirjallisena 23 e, korotus 1 e. 
  • Huoneiston omistuksen rekisteröinti: 63 e / osakehuoneisto, korotus 3 e.
  • Huoneiston panttauksen rekisteröinti 27 e, korotus 1 e.
  • Huoneistojen tuntihinnalla veloitettava koko osakekannan kirjaaminen 101 e/tunti, korotus 6 e/tunti.

Muutoksista kerrotaan tarkemmin palvelutiedotteessa.

Kiinteistötietopalvelu ja rajapintapalvelut

Kiinteistötietopalvelun ja kolmen rajapintapalvelun hintoihin tulee muutoksia. Muutoksista kerrotaan tarkemmin palvelukohtaisissa palvelutiedotteissa:

Muut tuotteet 

Maanmittauslaitoksen muiden tuotteiden hintoihin tulee muutamia muutoksia. Yksityishenkilöille myydyimpien tuotteiden osalta muutokset ovat:

  • Asiakirja- ja toimituskartta tiedostona: 13 euroa. Hintaan tulee euron korotus.
  • Asiakirja- ja toimituskartta A3-kokoisena kopiona: 16 e. Hintaan tulee 2 euron korotus.
  • Asiakirja- ja toimituskartta A4-kokoisena kopiona: 15 e. Hintaan tulee 2 euron korotus.

Lisäksi Kiinteistövaihdannan palvelun (KVP) yleisvaltuutuksen/hakemuksen hinta laskee: 

  • KVP yleisvaltuutuksen/hakemuksen uusi hinta on 170 e (alv 0%) ja 210,80 e (alv 24 %). Hinta pienenee, sillä 31.12.2022 saakka hinnat ovat 257,98 e (alv 0%) ja 319,9e (alv 24 %).

Maanmittauslaitoksen tuotteiden ja palveluiden hinnoittelu perustuu maa- ja metsätalousministeriön asetuksiin sekä Maanmittauslaitoksen maksupäätökseen. Asetukset ja maksupäätös julkaistaan Finlex-palvelussa.

Lisätietoja

Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelu, 029 530 1110, asiakaspalvelu@maanmittauslaitos.fi

Maanmittauslaitos
Palvelut

Uusimmat uutiset ja artikkelit