Hyppää pääsisältöön

Maapohjan kiinteistöverouudistus

Uusi maapohjan arvostamisjärjestelmä lisää kiinteistöveron oikeudenmukaisuutta

Maapohjien kiinteistöverotuksen arvostamisjärjestelmä uudistetaan, koska rakennusten ja maapohjien verotusarvot ovat yleisesti jääneet jälkeen kustannus- ja hintakehityksestä. Maapohjien kauppahinnat ovat eriytyneet alueellisesti, mikä tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon verotusarvostuksessa.

Myös rakennusten arvostamisjärjestelmä uudistetaan. Tämän hankkeen toteutuksesta vastaa Tilastokeskus.

Uudistuksessa ei koroteta kokonaisverokertymää

Valtiovarainministeriön asettama hanke tuottaa uuden hinta-aluekartan maapohjien verotusarvojen määrittämistä varten koko maan kattavasti. Hinta-alueet ja niiden hinnat perustuvat markkinahintoihin eli toteutuneisiin kiinteistöjen ja osin myös asuntojen kauppahintatietoihin.

Tarkoituksena ei ole korottaa kiinteistöveroa verotusarvoja korottamalla, vaan tarjota parempi sekä oikeudenmukaisemmin ja tasapuolisemmin kohteleva veropohja kuntien rahoituslähteeksi.

Uudistuksen tarkoituksena ei ole korottaa veron tasoa eikä kokonaisverokertymää. On kuitenkin todennäköistä, että joidenkin kiinteistövero tulee nousemaan ja joidenkin laskemaan.

Maanmittauslaitos tuottaa aineiston Verohallinnon käyttöön

Maanmittauslaitos vastaa maapohjan arvostamisjärjestelmän uudistamisesta. Hankkeessa ovat Maanmittauslaitoksen ja valtiovarainministeriön lisäksi mukana Verohallinto, Tilastokeskus, Kuntaliitto, Digi- ja väestötietovirasto sekä maa- ja metsätalousministeriö.

Kun järjestelmä otetaan käyttöön, Maanmittauslaitos toimittaa verotusta varten tiedot, mihin hinta-alueeseen kukin kiinteistö kuuluu. Verohallinto hyödyntää näitä lähtötietoja kiinteistöveron laskennassa.

Hinta-alueet kaikkien nähtäville

Uudistuksen toteutuessa kansalaiset voivat itse tarkastella maapohjan hinta-alueita palvelussa, joka julkaistaan uuden arvostamisjärjestelmän käyttöönoton yhteydessä. Myös hinta-alueiden määräytymisen menetelmäkuvaus tulee avoimesti kaikkien nähtäville.

Lisätietoja

Valtiovarainministeriön verkkosivut

Johtava asiantuntija Arthur Kreivi, 050 302 7134, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi