Hyppää pääsisältöön

Autonominen kartoitus ja ajo

Autonominen kartoitus ja ajo -tutkimusryhmän laitteistoa joella.

Autonominen kartoitus ja ajo -tutkimusryhmä tutkii aktiivisesti:

1. Liikkuvan kartoituksen laite- ja ohjelmistoteknologiaa, sovelluksia ja algoritmeja

2. Laserdatan prosessointimenetelmiä ja algoritmeja

3. Uusia sensoriteknologioita

4. Rakennettuun ympäristöön ja metsätalouteen liittyviä sovelluksia sekä virtuaalisia ympäristöjä ja niihin liittyvää sosiaalista mediaa

Tutkimusryhmän tieteellisten julkaisujen viittausten määrä ja tieteellinen vaikuttavuus ovat poikkeuksellisen korkeita. Ryhmä perustettiin vuonna 2008 ( ks. Mobile Mapping -tutkimusryhmä) ja se jaettiin vuonna 2013 kolmeen ryhmään (Liikkuva kartoitus ja laserkeilaus, 3D-mallinnus ja virtuaalimaailmat, Kaukokartoituksen uudet elektroniset ratkaisut), joissa jatketaan korkealaatuista tutkimustyötä myös Suomen Akatemian Laserkeilauksen huippuyksikkönä 2014-2019.

Ryhmä on koordinoinut useita kansainvälisiä benchmarking-tutkimuksia laserkeilausdatan käsittelymenetelmistä ja liikkuvan laserkeilauksen järjestelmistä sekä kehittänyt uusia liikkuvan laserkeilauksen järjestelmiä, joiden joukossa on maailman ensimmäinen miehittämättömään lentoalukseen (mini-UAV) perustuva laserkeilausjärjestelmä sekä 1 MHz selkäreppulaserkeilain. Ryhmä on ollut mukana kehittämässä maailman ensimmäistä hyperspektrilaserkeilainta. Se on myös ensimmäisenä saavuttanut laserkeilauksen koko prosessin kattavan toteutuksen laserkeilauslaitteistosta 3D-pelimoottorissa pyörivään virtuaalimalliin (3D Tapiola saatavilla Google Play:ssa), joka on perusta 3D-mallinnus ja virtuaalimaailmat -ryhmän työlle. Ryhmän työ laserkeilauksen tuomisessa osaksi metsän inventointia, kansallisen korkeusmallin parissa sekä tiedon ja laitteiston siirtona yritysmaailmaan tuo suomalaiselle yhteiskunnalla arviolta 30 ME vuosittaiset säästöt.

Ryhmä on osa Juha Hyypän johtamaa Laserkeilauksen huippuyksikköä (2014-2019).

Lisää aiheesta: www.pointcloud.fi

Julkaisut

Yhteyshenkilöt
Jäsenet