Hyppää pääsisältöön

Jokapaikan spatiaalinen viestintä (UbiMap)

Tulevaisuuden paikkatietosovellukset voivat hyödyntää jokapaikan teknologiaa, esimerkiksi mukautumalla kunkin käyttäjän tehtäviin ja käyttötilanteiseen ja näin tukea käyttäjän intuitiivista vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa. Lisäksi käyttäjän sijaintitietoa voidaan hyödyntää tiedon sisältötuotannossa tarjoamalla käyttäjälle mahdollisuutta jakaa paikkaan liittyviä viestejä, valokuvia, videoita, jne. muiden käyttäjien tai käyttäjäryhmien kanssa. Tämän Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen tavoitteena on tutkia uusien, läsnä-älyn mahdollistavien teknologioiden hyödyntämistä paikkatietosovelluksien kannalta. Lähtökohtana tutkimuksessa on vuorovaikutustilanteen, käyttäjien tarpeiden, tehtävien ja käyttötilanteiden ymmärtäminen ja testaaminen todellisessa käyttötilanteessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on 1) kehittää teoreettinen pohja ja tutkimusmetodologia jokapaikan spatiaaliseen viestintään, 2) uudelleen määritellä ja konseptoida kartta niin, että se toimisi käyttäjän tilanteeseen mukautuvana, kontekstitietoisena, läsnä-älyä ja paikkatietoa hyödyntävänä jokapaikan käyttöliittymänä, 3) pystyttää tutkimuspalvelin prototyyppi uusien, interaktiivisten, läsnä-älyä hyödyntävien jokapaikan karttojen tuottamiseksi, ja 4) tutkia inhimillisen vuorovaikutuksen ja käytettävyyden rajoitteita ja mahdollisuuksia koskien interaktiivisia jokapaikan karttoja. Tämä poikkitieteellinen ja monialainen tutkimusprojekti sisältää geoinformatiikan, graafisen viestinnän, kognitiotieteen ja käytettävyystutkimuksen tieteenalojen panostuksen. Tutkimusyhteistyökumppanina toimii Helsingin yliopiston kognitiotieteen laitos.

Yhteyshenkilöt
Asiasanat
käytettävyys
kognitiotiede
spatiaalinen
viestintä
vuorovaikutus
spatiaalinen kognitio
jokapaikan
Projektin kesto
Osaamisalue
Tutkimusryhmät
Rahoittajat
FGI
Suomen Akatemia
Projektin yhteistyötahot
Helsingin yliopisto
Linkit