Hyppää pääsisältöön

GraFEPoR – Satelliitti- ja maanpäällisten painovoimahavaintojen yhdistäminen jääkauden jälkeisen maannousun mallintamisen parantamiseksi

Jääkauden jälkeinen maannousu on tunnettu ilmiö erityisesti Fennoskandiassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkauden aikana paksu mannerjäätikkö painoi maankuorta alaspäin, ja jäätikön sulamisen jälkeen maankuori on alkanut hitaasti palautua kohti tasapainotilaansa. Maannousun aiheuttamat maankuoren kolmiulotteiset muodonmuutokset tunnetaan ja mallinnetaan jo hyvin. Maankuoren alla tapahtuvien prosessien syvällisempi ymmärtäminen edellyttää kuitenkin myös painovoiman muutosten tutkimista.

Suomen Akatemian rahoittamassa GraFEPoR-hankkeessa tutkitaan kattavasti maannousuun liittyviä painovoiman muutoksia. Hankkeessa yhdistetään maanpäällisiä absoluuttipainovoimamittauksia, satelliittien tuottamaa painovoimadataa sekä jääkauden jälkeistä maankuoren palautumista kuvaavaa Glacial Isostatic Adjustment (GIA) -mallinnusta. Tavoitteena on saada uutta tietoa maannousun taustalla vaikuttavista geofysikaalisista mekanismeista.

Hankkeen keskeinen tulos on uuden sukupolven Fennoskandian painovoiman muutosnopeutta kuvaava malli, joka perustuu eri havaintoaineistojen ja mallinnuksen yhdistämiseen.

 logo

Yhteyshenkilöt
Asiasanat
painovoima
maannousu
Fennoskandia
maankuoren liikkeet
Projektin kesto
Tutkimusryhmät
Rahoittajat
FGI
Suomen Akatemia