Maata lunastetaan pääsääntöisesti yleiseen tarpeeseen lain tai lunastusluvan perusteella. Lunastaja on usein valtio, kunta tai esimerkiksi sähkölaitos. Lue lisää lunastustoimituksessa osallisena olemisesta.
Myös yksityinen henkilö voi lunastaa maata. Voit hakea lunastusta vesijättöön, yhteiseen alueeseen tai tontin osaan. Vaihtoehtoisesti omistusoikeuden em. alueisiin voit saada vapaaehtoisella kaupalla. Jos yhteisen vesijätön tai alueen osakaskunta on järjestäytynyt, myynnistä päättää osakaskunnan kokous. Muutoin kaikkien osakaskiinteistöjen omistajien tulee hyväksyä kauppa
Vesijätön lunastus
Vesijättöä on syntynyt esimerkiksi maan kohoamisen tai vedenpinnan alenemisen eli järvenlaskun seurauksena. Vesijättö kuuluu yleensä viereisen vesialueen omistajalle (useimmiten kylän yhteisen vesialueen osakaskunta).
Kiinteistön omistaja voi hakea oman kiinteistönsä kohdalla olevan vesijätön lunastamista. Myös vesijätön omistaja (esim. osakaskunta) voi hakea toimitusta, jossa se velvoittaa kiinteistön lunastamaan vesijättöä.
Vesijätön saa lunastaa, jos
- aluetta voidaan käyttää tarkoituksenmukaisesti vain lunastavan kiinteistön yhteydessä tai
- alue vaikeuttaa huomattavasti siihen rajoittuvan kiinteistön käyttöä
Lue lisää vesijätön lunastuksesta (pdf).
Yhteisen alueen lunastus
Yhteinen maa-alue kuuluu kahdelle tai useammalle kiinteistölle yhteisesti ja on usein pinta-alaltaan pieni. Alueita on muodostettu kiinteistöjen yhteisiksi alueiksi eri käyttötarkoituksia varten, esimerkiksi venevalkamiksi tai soranottopaikoiksi.
Yhteisen alueen saa lunastaa, jos
- aluetta voidaan käyttää tarkoituksenmukaisesti vain lunastavan kiinteistön yhteydessä tai
- alue vaikeuttaa huomattavasti siihen rajoittuvan kiinteistön käyttöä.
Lue lisää yhteisen maa-alueen lunastamisesta (pdf).
Tontin osan lunastus
Asemakaava-alueella tontin osan omistajalla on oikeus lunastaa puuttuva osa tonttia. Etuoikeus lunastamiseen on tontin arvokkaimman osan omistajalla.
Sitovan tonttijaon mukaisella alueella samalla omistajalla on oltava koko tulevan tontin alue, jotta alue on rakennuskelpoinen.
Hae lunastusta
- Kokoa mahdolliset liitteet ja tallenna ne pdf- tai jpg-muodossa.
-
Hae toimitusta Asiointipalvelussa:
- henkilöasiakkaat
- organisaatioasiakkaatValitse ensin kiinteistö ja mitä toimitusta haet, täytä sitten hakemuksen tiedot ja liitä hakemukseen mahdolliset liitteet.
Palveluun voivat kirjautua organisaation puolesta ne henkilöt, joille on kaupparekisteriin merkitty organisaation nimenkirjoitusoikeus.
Katso video näin täytät toimitushakemuksen (3,5 min.)
- Jos haluat toimituksen asiakirjat sähköisesti itsellesi, ota käyttöön suomi.fi-viestit.
Voit hakea toimitusta myös paperisella hakemuslomakkeella (pdf, suomi.fi), jos sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää Asiointipalvelua. Voit myös hakea lunastusta vapaamuotoisella hakemuksella
Toimituksen kestoaika
Katso hakemusten ja maanmittauspalveluiden keskimääräiset käsittelyajat Hakemusten käsittelyajat -sivulta.
Hinta
Kiinteistötoimitusmaksu määräytyy lunastettujen ja kiinteistöön siirrettyjen alueiden pinta-alan perusteella kiinteistökohtaisesti. Tontin tai rakennuspaikan osan lunastuksen kiinteistötoimitusmaksu on kaksinkertainen, mikäli lunastettava alue on osoitettu asemakaavassa muuhun tarkoitukseen kuin omakotitalon, paritalon, lomarakennuksen tai vastaavan pientalon rakennuspaikaksi.