Hyppää pääsisältöön

Ilmoitus tutkimuslupahakemuksesta

Nähtävilläolo päättyy
Kunta/Kiinteistö
Rauma
Hakija
Fortum Power and Heat Oy
Asiatunnus tai Toimitusnumero
MML 248506/03 04/2025

Fortum Power and Heat Oy on hakenut Maanmittauslaitokselta lunastuslain (603/1977) 84 §:n mukaista tutkimuslupaa 110 kV voimajohdolle Rauma- Kairakatu suunnan määräämistä varten välillä Lakarin aurinkovoimapuisto – Koillisväylä Rauman kaupungin alueella.

Fortum Power and Heat Oy:n tarkoituksena on siirtää REO:n 110 kV voimajohto Rauma – Kairakatu pois Lakarin suunnitellulta kaava-alueelta. Tutkimuslupaa haetaan suunniteltavan johtoreitin molemmin puolin 500 metriä leveälle alueelle. Tutkimuslupaa haetaan kolmeksi vuodeksi myöntämispäivästä lukien. 

Hakemuksen mukaan tutkimuksen aikana maastossa mitataan ja selvitetään voimajohdon suunnittelun ja johtoalueiden käyttöoikeuksien perustamisen kannalta tarpeelliset asiat. Suunnitelluilta pylväspaikoilta tutkitaan maaperän kantavuus kairaamalla ja uuden johtoreitin keskilinja merkitään maastoon puupaaluin.

Maanmittauslaitos varaa tutkittavien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä muulle asianosaiselle mahdollisuuden esittää hakemuksen johdosta oman lausuntonsa asiasta. Kirjalliset lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 15.10.2025 osoitteella kirjaamo@maanmittauslaitos.fi tai Maanmittauslaitos/Kirjaamo, PL 84, 00521 Helsinki, (kirjaamon puhelin 029 530 1100). Lausunnossa tulee olla asiatunnus MML 248506/03 04/2025.

Hakemusasiakirja on nähtävillä Maanmittauslaitoksen verkkosivulla. Siihen voi tutustua myös kaikissa Maanmittauslaitoksen palvelupisteissä esittämällä hakemuksen asiatunnuksen tai siitä voi pyytää kopion Maanmittauslaitoksen kirjaamosta. Tiedoksianto hakemuksesta katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun tämä ilmoitus on julkaistu (8.9.2025) Maanmittauslaitoksen verkkosivulla (https://www.maanmittauslaitos.fi/kuulutukset).

Eija Onali                                                                                                                                                       

Maanmittauslaitos