Hyppää pääsisältöön

Kiinteistöjen yhteiset maa- ja vesialueet

Yhteinen alue kuuluu kahdelle tai useammalle kiinteistölle yhteisesti.

Alueita on muodostettu kiinteistöjen yhteisiksi alueiksi eri käyttötarkoituksia varten, esimerkiksi venevalkamiksi tai soranottopaikoiksi. Vesialueet ovat tyypillisesti yhteisiä alueita.

Yhteisen alueen hallinto

Yhteisen alueen osakaskiinteistöjen omistajat muodostavat osakaskunnan, joka voi olla järjestäytymätön tai järjestäytynyt. Järjestäytyneellä osakaskunnalla on vahvistetut säännöt.

Yhteisen alueen käytöstä, hoidosta ja muista yhteistä aluetta koskevista asioista päätetään osakaskunnan kokouksissa, joihin kaikki osakaskiinteistöjen omistajat ovat oikeutettuja osallistumaan. Yhteisten alueiden toimintaa säätelee yhteisaluelaki (758/1989).

Osakaskuntaan ei liitytä, vaan osakkaaksi tullaan kiinteistön omistuksen myötä. Osuuksia yhteisiin alueisiin voi myös hankkia erikseen ilman maa-aluetta. Osuuden voi ostaa tai sen voi luovuttaa kuten kiinteää omaisuutta.

Yhteisen alueen osakaskiinteistöt osuuslukuineen selviävät osakasluettelosta. Osakasluettelo sisältyy yhteisen alueen kiinteistörekisteriotteeseen. Yksittäisen kiinteistön osuudet yhteisiin alueisiin selviävät myös kiinteistön kiinteistörekisteriotteelta.

Muista ilmoittaa yhteystiedot

Osakaskunnan tulee ilmoittaa hoitokunnan puheenjohtajan tai toimitsijamiehen yhteystiedot Maanmittauslaitokselle. Ilmoituksen perusteella yhteystiedot merkitään kiinteistötietojärjestelmään.

Ilmoita osakaskunnan yhteystiedot