Hyppää pääsisältöön

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteri

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteri on julkinen perusrekisteri, joka sisältää:

  • kiinteistön omistajatiedot (lainhuudot)
  • kiinteistöön kohdistuvat kiinnitykset
  • erityiset oikeudet (esim. vuokraoikeudet ja hallinnanjakosopimukset)

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin merkitään lainhuutoa, kiinnitystä tai erityisen oikeuden kirjaamista koskevat hakemukset ja niiden ratkaisut. Tämän lisäksi rekisteriin merkitään muistutustietoja ja saantotietoja.

Kun kirjaamisasiaa käsittelevä hakemus saapuu Maanmittauslaitokselle, tieto hakemuksen vireilläolosta merkitään rekisteriin saman päivän aikana. Asian vireille tulemisella ja sen ajankohdalla on tärkeä merkitys, sillä ajankohtaan on sidottu merkittäviä oikeusvaikutuksia. Esimerkiksi vireilletuloajankohta määrittää varainsiirtoveron määrän. Jos maakaaressa lainhuudon määräaika 6 kk ehtii umpeutua, veron osuus nousee.

Tavoitteena on, että omistajatiedot ovat julkisessa rekisterissä ajantasaiset ja mahdollisimman oikein. Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin merkitään saantotiedot eli kiinteistön omistajavaihdokseen liittyviä tietoja, esimerkiksi:

  • luovuttaja
  • luovutuksen saaja (uusi omistaja)
  • päivämäärä
  • tieto esisopimuksesta.

Merkinnät tehdään kaupanvahvistajan, pesänjakajan tai ulosottomiehen ilmoituksen tai kiinteistövaihdannan verkkopalvelusta saadun tiedon perusteella.

Muistutustietoina tehdään merkintöjä kiinteistöön kohdistuvista oikeuksista ja rasitteista, kuten erilaisista vallintarajoituksista ja ulosmittauksesta.

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin tehdyn merkinnän katsotaan tulleen jokaisen tietoon kirjaamispäivää seuraavana arkipäivänä.

Rekisterin laatu

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteri on julkisesti luotettava rekisteri. Julkinen luotettavuus tarkoittaa sitä, että vilpittömässä mielessä toimivalla henkilöllä on oikeus luottaa rekisteriin merkittyjen tietojen oikeellisuuteen. Toisaalta henkilöllä on myös oikeus luottaa siihen, että kiinteistöön ei kohdistu rekisteriin merkitsemättömiä oikeuksia tai rasituksia.

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin todistukset

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tietoja saat seuraavina todistuksina:

  • lainhuutotodistus
  • rasitustodistus
  • vuokraoikeustodistus.

Osta todistuksia

Ammattimaiseen käyttöön todistuksia saa myös Kiinteistötietopalvelun ja tulostepalvelun kautta.